Hyppää sisältöön

Vt 3 Hämeenkyrönväylällä havisee historian lehdet – historiallisella Hämeenkankaantiellä tehdään arkeologisia tutkimuksia

Julkaistu 19.05.2020

Kesällä 2020 käynnistyvän Hämeenkyrönväylän hankealue kulkee historiallisen Hämeenkankaantien poikki. Ennen rakennustöitä alueella tehdään arkeologisia tutkimuksia, joilla pyritään keräämään tarkempia tietoja entisen tien vaiheista ja rakenteista.

Hämeenkyrön St1 bensa-asemalta lähtee pieni metsäpolku Turkimusojan suuntaan. Kyseessä on historiallinen Hämeenkankaantie, josta on käytetty myös nimeä Kyrönkankaantie. Ennen uuden valtatien rakentamista Pirkanmaan museovirasto tekee alueella tutkimuskaivannot, joissa tarkastellaan maakerroksia ja etsitään mahdollisia muinaisesineitä.

Tutkijana toimii Mikroliitti Oy. Arkeologiset työt alkavat maastossa maanantaina 25.6.2020 kartoituksella ja vanhan tien maanpäällisten rakenteiden dokumentoinnilla. Tiistaina 26.5.2020 Destian kaivinkone tulee tutkijoiden avuksi.

Kaivuu- ja tutkimusalueelle asennetaan tietöistä kertovat merkit.

 
Tutkimuksia tehdään kahdella alueella

Alue 1 on Häijääntieltä lähtevä vanha metsäpolku ja alue 2 Turkimuksen läheinen sorapintainen kevyen liikenteen väylä. Ohessa on karttakuva, johon on merkitty arkeologiset tutkimusalueet – raja ei ole tarkka, vaan sen rajan sisällä olevaa vanhaa tiepohjaa tutkitaan valituissa kohdin. 

Alueella 1 tehdään vanhan tien poikki kolme ojaa kaivinkoneella kohdista, jotka arkeologit katsovat maastossa. Ojien seinämiä dokumentoidaan arvioidusti noin 1–2 päivää löydöksistä riippuen. Alueella 2 etsitään jäänteitä mahdollisista vanhoista silta- tai siltarumpurakenteista sekä tietoa miten 1400–1700-luvuilla ihmiset ovat teknisesti hoitaneet puron ylityksen. Alueella 2 kaivetaan puron kohdalla tietä auki käsin tien idästä keskiosaa kohden, arkeologien valvonnassa. Tämän kohteen töiden kesto on arvioidusti noin 1–3 päivää.

- Hämeenkyrönväylän rakennustyöt pyritään toteuttamaan niin, että uuden tien myötä metsätienä säilyneen historiallisen tien jäännöstä poistetaan tai peitetään vain välttämättömin osin. Olemme tutkineet mahdollisuutta jättää osan alueesta koskematta Häijääntien luoteispuolella, jonne on suunniteltu kevyen liikenteen väylän reunaan voidaan pystytettäväksi Hämeenkankaantiestä kertova infotaulu, kertoo projektipäällikkö Akseli Nurmi Väylävirastosta.

 Lisätietoja: rojektipäällikkö Akseli Nurmi, Väylä, puh. 029 534 3134 [email protected]

Liitteet

Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta