Hyppää sisältöön

Vienti meritse ja rautatiekuljetukset lisääntyivät, tuonti supistui

Julkaistu 28.8.2014

Meriliikenteen vientikuljetukset jatkoivat alkuvuonna jo edellisen vuoden puolella alkanutta kasvuaan, samoin rautateiden tavarakuljetukset. Tuonti meritse sen sijaan supistui edelleen. Vähenemistä näkyi myös Ruotsiin suuntautuneessa matkustajaliikenteessä. Pääteiden liikenne lisääntyi hieman.

Ulkomaan meriliikenteen vientikuljetukset kasvoivat tammi–kesäkuussa 5,5 prosentilla viime vuodesta. Tuonti sen sijaan on vähentynyt 3,7 prosentilla.

Matkustajamäärät ulkomaan meriliikenteessä vähenivät yhteensä runsaat puoli prosenttia vuoden takaisesta siitäkin huolimatta, että Viron liikenne kasvoi viidellä prosentilla, liikenne Ruotsista nimittäin väheni neljä prosenttia. Ruotsin liikenteen osuus koko ulkomaan matkustajaliikenteestä on tällä hetkellä suurempi, 48,3 prosenttia, Viron osuus 45,7 prosenttia.

Kaikkiaan aluksia saapui satamiimme ulkomailta 0,7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Yksityiskohtaisemmat tiedot löytyvät Liikenneviraston ulkomaan meriliikenteen kuukausitilastosta.

Rautateiden tavaraliikenteen voimakas kasvu jatkuu

Rautateiden tavaraliikenteen kuljetusmäärät ovat edelleen kasvussa. Jo viime vuonna rautateiden markkinaosuus tavaraliikenteessä kasvoi selvästi. Kuljetusmäärät lisääntyivät vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana viisi prosenttia edellisvuodesta. Lisäystä on erityisesti kansainvälisessä liikenteessä, mutta myös kotimaan liikennettä on ollut enemmän. Etenkin metalliteollisuuden kuljetusmäärät ovat kasvaneet.

Matkustus rautateillä sen sijaan väheni tammi-heinäkuussa. Kaukoliikenteen matkat vähenivät noin kaksi ja pääkaupunkiseudun lähiliikenteen noin puoli prosenttia viime vuodesta.

Pääteiden tieliikenne lisääntyi vajaan prosentin

Pääteiden liikenne lisääntyi tammi–heinäkuussa vajaalla puolella prosentilla (0,4 prosenttia) viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Henkilö- ja pakettiautoliikenne lisääntyi 0,7 prosenttia, kun taas raskas liikenne (linja- ja kuorma-autot) väheni 2,8 prosentilla.

Alueellisesti tarkasteltuna erot henkilö- ja pakettiautoliikenteen kehityksessä olivat pieniä. Eniten liikenne lisääntyi Pohjois-Pohjanmaalla, 1,3 prosenttia ja Keski-Suomessa prosentin verran. Raskas liikenne pääsi niukasti plussalle Lapissa - lisäystä puoli prosenttia - muualla oltiin miinuksella, eniten Kaakkois-Suomessa, jossa vähennys oli kuusi prosenttia.

Tiedot pääteiden liikenteestä saadaan liikenteen automaattisilta mittausasemilta (LAM).


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta