Hyppää sisältöön

Vaaralliset leikit huolettavat Korialla - lapsia nähty junaraiteilla

Julkaistu 08.12.2019

Lapsia on nähty leikkimässä radalla ja sen läheisyydessä Kouvolan Korialla syksyllä. Väylä muistuttaa, että rautateillä leikkiminen on aina äärimmäisen vaarallista ja lailla kiellettyä.

Väylä toivoo, että Korian alueella vanhemmat puhuisivat lapsilleen radan vaaroista kotona. Lapset eivät aina itse ymmärrä ottamiensa riskien vaarallisuutta.

"Junat kulkevat nopeasti ja äänettömästi, eikä niiden lähestymistä välttämättä huomaa ennen kuin on myöhäistä. Juna ei voi myöskään väistää ja sen pysähtymismatka on useita satoja metrejä", muistuttaa liikenneturvallisuuden asiantuntija Jarmo Koistinen Väylästä.

Junan alle jääminen ei ole ainoa riski rautatiealueella. Myös muun muassa ratojen sähköjännitteet aiheuttavat hengenvaaran. Siksi radan rakenteissa kiipeily on kielletty välittömän hengenvaaran vuoksi.

Vaarallisuuden lisäksi radalla liikkumisesta rangaistaan sakolla. Alaikäisten lasten tapauksessa mahdolliset sakot päätyvät vanhempien maksettaviksi.

Alueen asukkaat ovat myös olleet lasten vaarallisista leikeistä huolissaan ja toivoneet Väylältä toimenpiteitä asiaan liittyen. Korian seisakkeella tulevista junista varoitetaan kuulutuksin ja infonäytöillä. Myös alueen valaistukseen on panostettu. Kulkua radalle ei voi kuitenkaan laiturialueella tukkia.

"Asemien laiturialueet ovat luonnollisesti avoimia yleisölle, eikä niiden aitaaminen ole käytännössä mahdollista", Koistinen kertoo.

Ota rautateiden vaarallisuus puheeksi lasten ja nuorten kanssa

Rautateiden vaarallisuudesta on tärkeä keskustella, jotta lapset ja nuoret tietäisivät asiattoman oleskelun riskit. Esimerkiksi seuraavista asioista kannattaa keskustella joko koulussa tai kotona:

  • Radan ylittäminen muusta kuin virallisesta radan ylityskohdasta on vaarallista ja sen takia kiellettyä.
  • Asiaton oleskelu rautatiealueella (esimerkiksi raiteilla ja ratapihalla) on vaarallista ja kiellettyä.
  • Ilkivalta (esimerkiksi kiven, polkupyörän tai muun esteen asettaminen raiteille) on kiellettyä ja vaarallista, myös tekijälle itselleen.
  • Junat kulkevat nopeasti ja äänettömästi ja niiden lähestymistä ei välttämättä huomaa ajoissa.
  • Junan pysähtymismatka on useita satoja metrejä, eikä se voi väistää.
  • Rataverkolla liikkuu paljon erityyppisiä junia, joiden aikataulut muuttuvat usein.

Lisätiedot

Liikenneturvallisuuden asiantuntija Jarmo Koistinen, Väylä, puh. 029 534 3166 tai [email protected]

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta