Hyppää sisältöön

Uusi yksityistietietojen ilmoituspalvelu on avattu

Julkaistu 3.5.2019

Yksityistietietojen toimittaminen Digiroadiin on nyt entistä helpompaa. Digiroadin verkkosivuille on huhtikuun lopussa avattu uusi ilmoituspalvelu yksityistiekuntien käyttöön.

kuva yksityistiestä

Suomen tiestöstä suurin osuus eli 76 prosenttia on yksityisteitä. Yksityistiekunnat ovat avainasemassa, jotta yksityisteitä koskevat tiedot ovat ajan tasalla Digiroadissa, Väylän kansallisessa tie- ja katuverkon aineistossa.

Uudessa yksityistietietojen ilmoituspalvelussa voi ilmoittaa tiekunnan tiedot helppokäyttöisen selaimella toimivan lomakkeen avulla. Uudesta ilmoituspalvelusta löytyy:

  • Työkalut uusien tai muuttuneiden yksityistietietojen ilmoittamiseen
  • Karttaikkuna, josta tiekunnan tietoja voi katsella

Ilmoituspalvelu sekä ohjeet tietojen toimittamiseen löytyvät osoitteesta vayla.fi/yksityistiet. Palveluun pääsee siirtymään ohjeiden jälkeen löytyvästä nappulasta.   

Ajantasainen tieto helpottaa kuljetusten perillepääsyä

Kun tieto on Digiroadissa ajantasaista, vältytään turhalta tienkulutukselta ja eksymisiltä sekä varmistetaan, että esimerkiksi metsäteollisuuden kuljetukset reititetään sujuvasti perille.

Yksityistiekunnilla ja järjestäytymättömillä yksityistieosakkailla on uuden yksityistielain (560/2018) myötä vuodesta 2019 alkaen velvollisuus toimittaa Väylän Digiroad-järjestelmään tien liikenteenohjaukseen liittyvät tiedot kuten esimerkiksi kunnan luvalla asetetut painorajoitukset ja ajokiellot.

Väylään tulee ilmoittaa myös tieto yksityisteistä, joilla ei ole rajoituksia.

Yksityisteiden valtionavustuksen saamisen yhtenä edellytyksenä on, että tiekuntaa ja yksityistietä koskevat tiedot ovat Digiroadissa ajantasaiset. Tietoja ei saada Digiroadiin mistään muualta kuin yksityistiekunnilta ja yksityistieosakkailta.

Ilmoituspalvelun toiminnallisuudet

Palvelussa voi ilmoittaa yksityistien tiedot tai päivittää muuttuneet tiedot Digiroadiin sekä tarvittaessa tilata uuden tositteen vanhentuneen tai kadonneen tositteen tilalle.

Tiekunnan kaikki tieosuudet voi ilmoittaa samalla lomakkeella lisäämällä uuden tien. Jokainen tiekunta tulee ilmoittaa erikseen, jotta tiekunnalle voidaan toimittaa tosite ilmoituksen tekemisestä. 

Lisäksi tiekunnat voivat vapaaehtoisesti ilmoittaa myös muita tietoja. Lomakkeessa tämä tapahtuu lisätietokentän avulla. Kelirikoille ja nopeusrajoituksille on lomakkeessa omat kentät valmiiksi. 

Lomakkeella voi ilmoittaa yksityistien tiedot myös, vaikka sähköpostia ei olisi käytössä. Tällöin ilmoittajan tulee ottaa talteen itselleen tositeliite tai tulostaa se.

Ohjeet ilmoittamiseen ilman sähköpostiosoitetta löytyvät osoitteesta vayla.fi/yksityistiet 

Yksityistiestä ilmoitettujen tietojen tarkastelu

Ilmoituspalvelusta löytyy myös karttaikkuna, josta ilmoitettuja yksityisteiden tietoja voi tarkastella. 

Kartalla näkyy avausnäkymässä kuvattuna yksityistien ilmoituksen tila. Kartan selitteen saa auki vasemmasta yläkulmasta kysymysmerkki-nappulasta ja oikeassa yläkulmassa taas on karttatasojen valikko. 

Tasovalikosta voi tarkastella yksityistielle ilmoitettuja ajokieltoja, painorajoituksia, kelirikkoja ja nopeusrajoituksia. Liikennemerkkien tarkastelu on tulossa käyttöön myöhemmin vuonna 2019. 

Tien tietoja voi hakea palvelussa tien osoitejärjestelmän mukaisella nimellä. 

Ilmoituspalvelusta on tulossa toinen julkaisu myöhemmin 2019, jossa etenkin karttanäkymään pyritään saamaan lisää toiminnallisuuksia.

Toiveenamme on saada palvelusta palautetta ja kehitysehdotuksia, jotta pystymme kehittämään sitä käyttäjien toiveiden mukaisesti.

Kysyttävää? Autamme mielellämme:

Digiroad-operaattori
[email protected]
puh. 040 507 2301 (klo 9-16)
Liity myös Digiroadin Slack-keskustelukanavalle tästä.

Digiroadin etusivulle


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta