Hyppää sisältöön

Uudenmaan ratojen kunnossapito käynnistyy allianssin voimin 1.4.2020

Julkaistu 1.4.2020

Väylän, Finrailin ja GRK Railin muodostama allianssi vastaa Uudenmaan ratojen kunnossapidosta ainakin seuraavan viiden vuoden ajan.

Uudenmaan alue on liikenteeltään vilkkain kunnossapitoalue, esimerkiksi Pasilassa pysähtyy päivittäin lähes 1000 junaa. Allianssimuotoisella urakkamuodolla Väylän, Finrailin ja GRK Railin kesken tavoitellaan radan kunnossapidon ja liikennesuunnittelun saumatonta yhteistyötä.

"Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen olemme hioneet allianssissa työsuunnittelua ja toimintamalleja, jotta matkustajille saadaan tarjottua täsmällistä ja sujuvaa junaliikennettä", sanoo Väylän aluepäällikkö Eero Liehu.

"Uudenmaan alueen erikoispiirteet ja laajuus tekevät radan kunnossapidosta haastavaa. Olemme valmistautuneet kunnossapitovastuun siirtymiseen puolen vuoden ajan tekemällä suunnitelmia, hankkimalla koneita ja laitteita sekä rekrytoimalla osaavaa työvoimaa", kertoo GRK Railin projektipäällikkö Antti Haapalahti.

"Allianssin valmistelussa olemme tuoneet merkittävän panoksen mm. yhteistyömallin kehittämiseen sekä ratatöiden yhteensovittamiseen niin, että heti uuden sopimuksen alusta alkaen saadaan ratatyöt ja liikenne sujumaan jouhevasti. Lisäksi olemme varmistaneet kunnossapitäjän kanssa riittävät resurssit kauko-ohjausjärjestelmän kunnossapitoon", kertoo kehityspäällikkö Leo Lehtimäki Finrailista.

Allianssisopimus allekirjoitettiin lokakuussa 2019. Sopimuksen arvo on n. 150 miljoonaa euroa. Kunnossapidon sopimus kattaa koko Uudenmaan rataverkon, joka sisältää mm. 315 km moniraiteista rataa, 1100 vaihdetta, ohjaus- ja turvalaitejärjestelmät, 440 siltaa, 23 km tunneleita järjestelmineen sekä liikennepaikat ja ulkoalueet.

Lisätietoa:

Väylä, aluepäällikkö Eero Liehu p. 029 534 3894

Finrail, kehityspäällikkö Leo Lehtimäki, puh. 029 450 7204

GRK Rail, projektipäällikkö Antti Haapalahti, puh. 040 526 2371

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme myös maankäytön yhteensovittamisesta ja liikenteen palvelutasosta. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Finrail Oy vastaa omalta osaltaan vuosittain yli 500 000 junan ja 80 miljoonan matkustajan turvallisesta ja sujuvasta matkanteosta. www.finrail.fi

Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva GRK on suomalainen rakennusalan konserni. Meillä työskentelee yli 600 ammattilaista ja liikevaihto vuonna 2019 oli lähes 300 miljoonaa euroa. www.grk.fi


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta