Hyppää sisältöön

Turvallisuuskoordinaattorien kertauskoulutukset järjestetään etäkoulutuksena

Aika: 20.10.2020-20.10.2020

Väylävirasto on järjestänyt vuodesta 2015 alkaen turvallisuuskoordinaattorien osaamiseen liittyvää koulutusta, joka perustuu valtioneuvoston asetukseen rakennustyön turvallisuudesta (205/2009 5§).  Rakennuttajan on nimettävä jokaiseen rakennushankkeeseen hankkeen vaativuutta vastaava pätevä turvallisuuskoordinaattori. 

Vuonna 2015 Väyläviraston turvallisuuskoordinaattorikoulutuksen hyväksytysti suorittaneiden koulutustodistus on voimassa 31.12.2020 saakka. Osallistumalla kertauskoulutuspäivään, voit jatkaa todistuksesi voimassaoloa seuraavaksi 5 vuodeksi. Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa turvallisuuskoordinaattorin tehtävissä toimivien osaamista.

Kertauskoulutukseen voi ilmoittautua henkilö, jolla on voimassa oleva Väylän turvallisuuskoordinaattorikoulutuksen todistus. Kertauskoulutukseen hyväksytään ilmoittautumisjärjestyksessä n. 40 opiskelijaa / tilaisuus.

Kertauskoulutukseen sisältyy lyhyt ennakkotehtävä, joka lähetetään osallistujille n. kuukautta ennen koulutuspäivää.

Virkamiehille tilaisuus on maksuton ja konsulteille maksullinen (200 euroa + alv.).  

Ilmoittautuminen

Aika: 20.10.2020  klo  n. 8:30–16:00   

Paikka: Teams

Koulutuslinkki toimitetaan osallistujille ennakkotehtävän palautuksen jälkeen

Ilmoittautumislinkki

Ilmoittautuminen viimeistään 29.9.2020 päivän aikana.

Koronapandemian vuoksi koulutus järjestetään etäopetuksena. ( Päätös tehty 14.8.2020 )

Lisätietoja

Risto Lappalainen, työturvallisuuden asiantuntija (Väylävirasto)
p. 029 534 3966

Julkaistu 23.07.2020