Tasoristeystyö tuottaa hedelmää, mutta vielä ei olla maalissa

Julkaistu 6.2.2026

Väyläviraston systemaattisen työn ja vuosittaisen tasoristeysrahoituksen ansiosta tasoristeysten määrä on tällä vuosituhannella vähentynyt 2 000 kappaleella. Myös tasoristeysonnettomuuksien määrä on laskenut historiallisen alhaiselle tasolle. Turvallisuustyötä täytyy kuitenkin jatkaa edelleen.

Tasoristeys talvimaisemassa.

Tasoristeysonnettomuudet ovat traagisia niin uhreille, läheisille, veturinkuljettajille kuin pelastusviranomaisillekin. Viimeisen 25 vuoden aikana onnettomuuksia on tapahtunut 681, ja niissä on kuollut 137 sekä vakavasti tai lievästi loukkaantunut 335 ihmistä. Vuosien 1990–2000 tasoristeysonnettomuuksissa olemme menettäneet yhteensä 267 ihmistä.

Onneksi onnettomuuksien määrä on viime vuosikymmeninä vähentynyt. Kun esimerkiksi vuonna 1972 niitä sattui 228, oli vuonna 2024 onnettomuuksia enää kymmenen eikä niissä menehtynyt yhtäkään ihmistä.

Valitettavasti vuodet eivät ole veljiä keskenään. Vuonna 2025 tasoristeysonnettomuuksien määrä on pudonnut yhdeksään, mutta tapaukset ovat olleet vakavampia ja vieneet viiden ihmisen hengen.

Tuhansien tasoristeysten maassa on oltava varovaisia

Vuosituhannen alussa valtion rataverkolla oli tasoristeyksiä noin 4 300 ja vuodenvaihteessa2025–2026 enää noin 2 300. Kun samalla tasoristeysonnettomuuksien määrä on vähentynyt, on jotakin selkeästi tehty oikein. Se jokin on systemaattinen työ.

Vuodesta 2018 saakka käynnissä ollut tasoristeysohjelma on omalta osaltaan tuottanut hedelmää. Ohjelmassa on jo poistettu tai parannettu yli 350 tasoristeystä, ja työ jatkuu edelleen. Lisäksi olemme tehneet samaa poistamista tai parantamista muissa Väyläviraston hankkeissa.

Systemaattinen työ vaatii systemaattista rahoitusta. Väyläviraston budjetista käytetään tasoristeystyöhön vuosittain noin 15 miljoonaa euroa. Valtion säästötalkoiden vuoksi budjetti saattaa lähivuosina hieman pienentyä ja toimenpiteiden määrät vähentyä.

Työn vauhti voi hidastua siksikin, että niin sanotut helposti poistettavat tai parannettavat tasoristeykset on jo käsitelty, ja jäljellä olevat vaativat yleensä kalliita ratkaisuja. Niitä ovat puolipuomien asentaminen (noin 350 000–500 000 euroa/kohde) sekä eritasoratkaisut (noin 0,5–3,5 miljoonaa euroa/kohde).

Kun yksi isompi hanke nappaa 15 miljoonan budjetista noin puolet, ei jäljelle jäävällä rahoituksella maailmaa mullisteta. Tästä huolimatta jokainen toimenpide on askel kohti parempaa tasoristeysturvallisuutta.

Turvallisuustietoisuus on elintärkeää

Fyysisen rakentamisen lisäksi Väyläviraston tehtäviin kuuluu tietoisuuden lisääminen tasoristeysturvallisuudesta. Siihen liittyen virastolla on meneillään kolmivuotinen kampanja, jossa pyrimme vaikuttamaan tasoristeyksen ylittäjän asenteisiin huumorin keinoin.

Tasoristeys on aina potentiaalinen vaaranpaikka, ja kaikista Väyläviraston toimenpiteistä huolimatta on lopullinen vastuu ylityksen turvallisuudesta tienkäyttäjällä. Joten vanhaa ”sananlaskua” lainatakseni: Let’s be careful out there!

Muistetaan siis hiljentää vauhtia, katsoa molempiin suuntiin ja vasta, kun radalla ei varmasti ole liikennettä, mennään ripeästi yli. Junan kanssa on turha lähteä kilpasille – siitä ei synny kuin uusia murheellisia tilastolukuja.

Teksti: turvallisuusasiantuntija Kaisa-Elina Porras, Väylävirasto

Juttu on alun perin julkaistu Suomen Tieyhdistyksen julkaiseman Tie & Liikenne -lehden numerossa 1/2026.