Hyppää sisältöön

Tampereen uusi tieliikennekeskus valmistautuu Rantatunnelin avaamiseen

Julkaistu 24.3.2015

Kolmen viranomaistoimijan uusi yhteinen liikennekeskus vastaa Näsijärven rantaan louhittavan Suomen pisimmän maantietunnelin liikenteenohjauksesta.

Liikenneviraston Tampereen tieliikennekeskus, Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskus sekä Tampereen kaupungin liikenteenhallintakeskus ovat tammikuusta lähtien toimineet samoissa tiloissa.

Vanhan hätäkeskuksen tiloihin Tampereen Kauppiin muuttaneiden viranomaisten yhteistyöllä pyritään nopeampaan tiedonkulkuun ja onnettomuustilanteiden selvittämiseen.

Liikennekeskuspäällikkö Marketta Udeliuksen mukaan yhteistyön hyödyt ovat jo nähtävissä.

- Yhteisessä johtokeskuksessa toimiminen helpottaa tiedon jakamista puolin ja toisin. Päivystyssalin näyttöseinältä välittyvän tilannekuvan ansiosta viranomaiset voivat lähettää viipymättä apua onnettomuuspaikalle. Liikenneonnettomuuden vaikutukset tiestöön ovat nopeasti selvillä ja voimme tiedottaa niistä eteenpäin.

Liikenteenseurantaa laajalta alueelta helpottaa olennaisesti se, että kaikki telemaattiset järjestelmät ovat keskitetysti ohjattavissa. Niiden ansiosta voidaan esimerkiksi säätää nopeusrajoituksia tai varoittaa autoilijoita infotaulujen avulla.

Rantatunnelin turvallisuutta valvotaan ympärivuorokautisesti

Udeliuksen lisäksi Tampereen tieliikennekeskuksessa työskentelee tällä hetkellä 12 päivystäjää, joista päivävuorossa 2-4 ja öisin yksi. Kun 2,3 kilometrin pituinen Rantatunneli avataan vuonna 2017, tarvitaan yöpäivystäjiä toinen lisää. Suomen pisimmän maantietunnelin liikennettä valvotaan noin 50 seurantakameran avulla. Tunnelin turvallisuutta lisäävät myös häiriönhavainto- ja ruuhkatunnistusjärjestelmät sekä palonsammutusjärjestelmä.

Udeliuksen mukaan saman katon alla toimiminen yksinkertaistaa myös valmius- ja pelastusharjoitusten suunnittelua ja toiminnan kehittämistä. Viranomaisten yhteisessä kehittämisryhmässä toimintaa pyritään tehostamaan jatkossakin.

Udelius sanoo olevansa hyvin tyytyväinen tehostettuun viranomaisyhteistyöhön. Avarat työskentelytilat metsän siimeksessä tarjoavat ihanteelliset olosuhteet vaativalle työlle.

- Hätäkeskuksen tilat on alun perinkin suunniteltu operatiiviseen toimintaan eivätkä ne kaivanneet kuin vähän pintaremonttia. Meillä on nyt käytettävissämme enemmän tilaa kuin ennen, mutta vuokra on pienempi.

Teksti ja kuva Katri Sipilä

 

 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta