Hyppää sisältöön

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset otetaan jälleen käyttöön

Julkaistu 20.10.2021 14.06

 

Maanteillä aletaan jo tällä viikolla siirtyä talven ja pimeän ajan alennettuihin nopeusrajoituksiin. Talvikauden nopeusrajoitukset otetaan käyttöön koko maassa lokakuun loppuun mennessä. Alempi ajonopeus antaa kuljettajalle enemmän aikaa havaita ja toimia yllätyksellisissä tilanteissa.

Talven tullessa ajokelit huononevat, ja liikenteessä on aika ottaa käyttöön alennetut nopeusrajoitukset. Maanteillä nopeusrajoitukset lasketaan pääosin 80 kilometriin tunnissa, joillakin tieosuuksilla 70 kilometriin tunnissa. Moottoriteillä nopeusrajoitukset laskevat 100 kilometriin tunnissa. 

Tien korkea turvallisuustaso tai pienet liikennemäärät mahdollistavat joitakin poikkeuksia talvirajoitusten pääsääntöihin. Maanteillä sadan kilometrin nopeusrajoitus jää voimaan teillä, joissa ajosuunnat on erotettu toisistaan esimerkiksi kaiteella sekä joillakin vähäliikenteisillä teillä esimerkiksi Pohjois-Suomessa.  

Moottoriteillä korkeimmat rajoitukset voidaan pitää voimassa marraskuun loppuun asti sellaisilla ajo-osuuksilla, joilla on käytössä vaihtuvat nopeusrajoitukset. Tällöin korkeampi rajoitus voi olla voimassa hyvissä ajo-olosuhteissa valoisana vuorokauden aikana. 

Suomessa siirrytään takaisin kesäisiin nopeusrajoituksiin tavallisesti maalis-huhtikuun vaihteessa, kun päivät pitenevät ja kelit paranevat.

Turvallinen ajaminen on muutakin kuin rajoitusten noudattamista

Talvirajoitukset tukevat turvallisempaa liikkumista. Rajoitusten avulla säästetään vuosittain arviolta jopa kahdeksan ihmisen henki sekä estetään useita kymmeniä loukkaantumisia. Alennetut rajoitukset tukevat myös kestävän liikkumisen periaatteita, sillä niiden myötä esimerkiksi polttoaineenkulutus sekä päästöt vähenevät ja tien päällyste kuluu hitaammin.  

Nopeusrajoitusten lisäksi talvikaudella vaikuttavat myös muut liikennesäännöt sekä hyvät käytännöt. Turvallinen ajo voi edellyttää tienkäyttäjältä huomattavasti alempaa nopeutta kuin mitä nopeusrajoitusmerkki sallii. Ajamisessa onkin huomioitava sääolosuhteet sekä näkyvyys. 

Talviaikana aiempaa suurempi osa kulkemisesta tapahtuu pimeään aikaan. ”Kun pimeyteen yhdistetään vielä vesi- tai räntäsade, niin näkyvyys voi olla ajoittain erittäin huono, ja muita tielläliikkujia, kuten kävelijöitä ja pyöräilijöitä, on vaikea erottaa”, kertoo tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman Väylävirastosta.

Österman muistuttaa myös, että jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden on hyvä hoitaa heijastimet sekä pyörän valot kuntoon. Uuden tieliikennelain myötä punainen takavalo on pakollinen varuste pyörissä pimeään aikaan liikuttaessa. Myös autoilijan on syytä varmistaa, että takavalot varmasti palavat myös hämärässä ja huonolla ajokelillä

Pimeä vaikeuttaa yllättäviin tilanteisiin reagoimista. Maanteillä ajaessa on tärkeä huomioida, että tiellä saattaa kävelijöiden ja pyöräilijöiden lisäksi kulkea myös hirviä, kauriita ja peuroja sekä pohjoisessa poroja, jotka voivat ilmestyä ajoreitille yllättäen. 

Haasteita talvikaudella aiheuttavat myös liukkaat kelit. Kunnolliset talvirenkaat ja tilanteen mukaan mitoitettu ajonopeus ovat turvallisen talviajon kulmakivet.  Ajokelin voi tarkistaa etukäteen ennen liikenteeseen lähtemistä Liikennetilanne-palvelusta: https://liikennetilanne.fintraffic.fi. 

Lisätietoja 

Tuomas Österman, asiantuntija, tieliikenteen ohjaus
Väylävirasto 
p. 029 534 3630
[email protected]

Auli Forsberg, liikennejärjestelmä- ja liikenneturvallisuusasiantuntija 
Väylävirasto 
p. 029 534 3903
[email protected]

Aluekohtaiset tiedot: ELY-keskukset tekevät alueelliset päätökset talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksista, www.ely-keskus.fi