Hyppää sisältöön

Suomen uusi jäänmurtaja Polaris kastettiin Helsingin telakalla

Julkaistu 11.12.2015

Arctech Helsinki Shipyardilla rakennettavan uuden sukupolven jäänmurtajan kaste suoritettiin 11. joulukuuta. Alus nimettiin laivanrakennuksen perinteitä kunnioittaen rikkomalla sampanjapullo laivan kylkeen. Polaris-nimen saaneen jäänmurtajan kummina toimii eduskunnan varapuhemies Paula Risikko.

Helsingin telakalla rakenteilla oleva lähes 110-metrinen laiva poikkeaa aikaisemmista jäämurtajista monellakin tapaa. Aluksen suunnittelussa ja rakentamisessa on hyödynnetty edistyksellisiä suomalaisia teknologisia ratkaisuja, mitä edustavat muun muassa jäävahvistetut potkurilaitteet ja rungon sisälle rakennettu tehokas öljyntorjuntajärjestelmä. Ainutlaatuinen alus voi käyttää polttoaineenaan, sekä dieseliä että nesteytettyä maakaasua, eli LNG:tä. LNG:n käyttö pienentää merkittävästi aluksen hiilidioksidipäästöjä ja polttoainekustannuksia. Polaris on valmistuttuaan maailman ympäristöystävällisin jäänmurtaja.

Uusi jäänmurtaja on suunniteltu erityisesti Itämeren vaativaan jäänmurtoon ja alus varustetaan lisäksi öljyntorjunta- ja hätähinaustehtäviin. Nimi Polaris viittaa pohjoisilla merillä kulkijoita auttavaan Pohjantähteen, sekä aluksen polaariluokkaan, joka mahdollistaa monivuotisenkin jään murtamisen.

”Suomalaisen jäänmurtajan kaste on hieno tilaisuus telakan ja koko suomalaisen merenkulun näkökulmasta. Toivoisimme, että näitä tilaisuuksia olisi tulevaisuudessa useamminkin”, kommentoi Arctech Helsinki Shipyardin toimitusjohtaja Esko Mustamäki.

”Tehtävänämme on turvata talvimerenkulun edellytykset ja huolehtia elinkeinoelämän merikuljetusten tehokkaasta ympärivuotisesta toimivuudesta Suomessa. Toivotamme uuden murtajan tervetulleeksi vahvistamaan jäänmurtokapasiteettia”, sanoo Liikenneviraston pääjohtaja Antti Vehviläinen.  

”Itämeren jää- ja sääolosuhteet vaihtelevat huomattavasti ja ovat vaikeita ennakoida. Polaris tuo merkittävää lisävarmuutta Suomen talvimerenkulun tarpeisiin”, toteaa Arctian toimitusjohtaja Tero Vauraste.

"Polaris on upea osoitus Suomen monista osaamisalueista, joista yksi on arktinen osaaminen. On kunnia olla Polariksen kummi. Onnea ja suojelusta matkaan", toivotti murtajan kummi, varapuhemies Paula Risikko.

Polaris uitetaan ulos rakennushallista joulun jälkeen ja siirretään telakan varustelulaituriin, missä aluksen loppuvarustelu ja käyttöönotto tehdään. Jäänmurtaja komistaa Hietalahden katukuvaa, kunnes se luovutetaan asiakkaalle talvella 2016.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Esko Mustamäki, Arctech Helsinki Shipyard Oy
Puhelin 050 411 5323 [email protected]

Yksikön päällikkö, talvimerenkulku, Jarkko Toivola, Liikennevirasto
Puhelin 029 534 3327, [email protected]

Viestintäpäällikkö Eero Hokkanen, Arctia Shipping Oy
Puhelin 046 876 7140, [email protected]

Kuvat löytyvät tilaisuuden jälkeen osoitteesta: http://arctech.fi/fi/news-and-media/press-images

Arctech Helsinki Shipyard Oy on arktiseen meriteknologiaan ja laivanrakennukseen erikoistunut yhtiö, jonka päätuotteita ovat jäänmurtajat ja arktiset offshore- ja erikoisalukset. Helsingin telakka on alansa edelläkävijä, jolla on 150 vuoden kokemus laivanrakennuksesta. Yhtiön palveluksessa on noin 550 laivanrakentajaa. www.arctech.fi

Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Vastaamme Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. www.liikennevirasto.fi

Arctia Shipping Oy turvaa Suomen meriliikenteen kulun Itämeren jäätalven olosuhteissa ja tarjoaa jäänmurto-, offshore- ja öljyntorjuntapalveluita kaikkialla polaarisilla alueilla. Arctia jatkaa yli sata vuotta jatkunutta suomalaista jäänmurtoperinnettä yhdellä maailman voimakkaimmista jäänmurtajalaivastoista. www.arctia.fi


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta