Hyppää sisältöön

Suomen tärkeimmällä kanavalla on värikäs historia

Julkaistu 14.7.2014

Vuonna 1968 Urho Kekkonen leikkasi kultaisilla saksilla nauhan poikki ja vihki käyttöön Suomen tärkeimmän kanavan, eli Saimaan kanavan. Tämä 43 kilometriä pitkä kanava on nähnyt vuosien varrella miljoonia tonneja tavaraa sekä lukemattoman määrän erilaisia laivoja, veneitä ja matkailijoita. Kanavan historiaan pääsee tutustumaan Lappeenrannassa Saimaan kanavan museossa.

"Vaikka nykymuotoinen Saimaan kanava on otettu käyttöön vasta vuonna 1968, niin Saimaan kanavan historia ulottuu aina 1500-luvulle asti. Vuosina 1499 ja 1607 yritettiin rakentaa vesitietä Saimaan ja Suomenlahden välille. Tarvittavan osaamisen puuttuessa nämä kanavointiyritykset eivät kuitenkaan tuottaneet toivottua tulosta", kertoo Liikenneviraston Seppo Piironen.

Ensimmäinen toimiva vesiyhteys Saimaalta Suomenlahdelle saatiin rakennettua Suomen autonomian aikana 1800-luvun puolivälissä. Silloin "Keisarin kanava" -nimellä kulkenut kanava avattiin liikenteelle Aleksanteri II:n kruunajaispäivänä, 7. syyskuuta 1856.

"Kanavan vieressä oli myös vetotie, koska monet sen ajan laivat kulkivat purjeilla ja kanavan ylittämiseen tarvittiin vetoapua hevosilta", valaisee Piironen.

Myöhemmin 1900-luvulla kanava kävi auttamatta liian pieneksi uusien laivojen ja kasvaneiden kuljetustarpeiden edessä. 1920-luvulla aloitettiin kanavan laajentaminen, mutta toisen maailmansodan puhkeaminen keskeytti projektin. Projektista oli sodan syttyessä valmiina vasta noin 40 %. Uudet valtakunnan rajat katkaisivat kanavan kahtia. 

Kolmas kerta toden sanoo – rakentaminen ja vuokrasopimus Neuvostoliiton kanssa

Sotien loputtua Saimaan kanavalla vietettiin hiljaiseloa 1960-luvulle asti. Sitten alkoi toden teolla tapahtua. Suomi solmi vuonna 1963 Neuvostoliiton kanssa historiallisen sopimuksen Saimaan kanavan Neuvostoliitolle kuuluvan osan vuokraamisesta. Sopimuksen synnyttyä alkoi Saimaan kanavan kolmas rakentaminen, joka huipentui vuoteen 1968 ja kanavan avaamiseen.

"Kanavan avaamisen jälkeen tavaraliikenne alkoi hiljalleen lisääntyä. Vuonna 1979 kanavaa pitkin kulki jo miljoona tonnia tavaraa. Vuonna 2004 kuljetettiin kanavan läpi 2,4 miljoonia tonnia tavaraa," sanoo Piironen.

Saimaan kanava on elintärkeä teollisuudelle ja se mahdollistaa sisävesiväylien kautta laivoille meriyhteyden aina Siilinjärvelle saakka. Kanava on myös huviveneiden käytössä ja risteilyt Saimaan kanavaa pitkin Viipurin ovat kesäisin erittäin suosittuja.

 

Tutustu Saimaan kanavan historiaan kauniissa museoympäristössä

Saimaan kanavan värikkääseen historiaan voi tutustua Saimaan kanavan museossa, joka sijaitsee Mälkiän-Mustolan alueella Lappeenrannassa. Alueella on kauniin puutarhan lisäksi nähtävissä kanavarakenteita ja -rakennuksia eri aikakausilta. Saimaan kanavan vaiheista kertova näyttely sijaitsee entisessä kanavan yläpiirin piiripäällikön komeassa virkatalossa, joka on rakennettu vuonna 1845.

Museossa on myös viihtyisä kahvila, jonka herkuista pääsee nauttimaan hienossa ympäristössä. Kahvia ja leivoksia nauttiessaan voi suorastaan aistia historian havinan. Tervetuloa!

 

Museon aukiolojat: 1.7 - 17.8.2014 klo 11 - 18 joka päivä

Pääsymaksut: aikuiset 3 €, lapset alle 16 v. ilmaiseksi. Eläkeläiset 1,50 € ja ryhmät vähintään 10 henkilöä 2 €/henkilö, sotaveteraanit ilmaiseksi.

Aukioloaikojen ulkopuoliset käynnit ja tilaisuudet: tarkemmat hinnat ja tiedot Arja Ylä-Outiselta, puh. 050 300 6322
 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta