Hyppää sisältöön

Suomalaisella osaamisella ratkotaan automaattisen liikenteen talviolosuhteiden ongelmia

Julkaistu 9.10.2017

Liikennevirasto ja Trafi ovat käynnistäneet Arctic Challenge -tutkimushankkeen, jossa ratkaistaan tieliikenteen automaation ongelmia talvisissa ja pohjoisissa olosuhteissa. Hankkeessa tehdään kenttäkokeita automaattiajoneuvoilla Tunturi-Lapissa sijaitsevalla Aurora-koealueella vuosina 2017-2019. Tutkimussopimukset on tehty kolmen yrityksistä ja tutkimuslaitoksista koostuvan ryhmittymän kanssa.

automaattinen-liikenne-talviolosuhteissa-uutisen-kuvituskuva

Tieliikenteen automaation odotetaan tulevaisuudessa parantavan liikenneturvallisuutta, vähentävän tieliikenteen päästöjä ja mahdollistavan sujuvamman liikennevirran.

”Ratkaisun avaimet tieliikenteen automaation talvihaasteisiin ovat meillä suomalaisilla ja tämän tutkimushankkeen avulla pystymmekin tuomaan osaamistamme esille myös kansainvälisessä automaatiokeskustelussa. Suomessa on lumista keskimäärin noin kolmesta kahdeksaan kuukauteen vuodessa ja myös noina kuukausina automaattisten ajoneuvojen on tulevaisuudessa pystyttävä liikkumaan turvallisesti. Esimerkiksi ajoneuvon sijaintiin tarvitaan entistä tarkempaa paikannusta ja karttoja, kun tien pinnan peittää lumi ja jää”, painottaa johtava asiantuntija Anna Schirokoff Trafista.

Älykäs infra tiedon tuottajana

Tulevaisuuden älykäs infra tuottaa tietoa ajoneuvojen käyttöön. Hankkeessa tutkitaan ajoneuvon paikantamista kahdella tavalla: kartta- ja satelliittitietoon perustuen sekä tienvarressa oleviin reunapaaluihin ja aurauskeppeihin perustuen.

”Tavoitteena on selvittää minkälaisia ja missä aurauskeppien ja reunapaalujen tulisi olla, jotta automaattinen ajoneuvo pystyisi niiden avulla määrittämään sijaintinsa tiellä”, kertoo Liikenneviraston projektipäällikkö Ilkka Kotilainen.

Pohjoisen lumiset ja jäiset olosuhteet haastavat automaattiset ajoneuvot

Hankkeen toisena painopisteenä tutkitaan ajoneuvojen etäohjausta vaikeissa olosuhteissa sekä turvallisuuteen liittyviä kuljettajille ja ajoneuvoille automaattisesti lähetettäviä viestejä liikenteen häiriöistä ja vaikeista olosuhteista.

”Automaattinen ajoneuvo  hyötyy häiriöviestien lisäksi myös joissain tilanteissa etäohjauksesta, jota tulevaisuudessa voivat käyttää esimerkiksi logistiikkayritykset kuorma-autojensa etävalvonnan osana”, jatkaa Schirokoff.

Arctic Challenge -tutkimushanketta rahoittavat Liikennevirasto ja Trafi. Hanke on osa Liikenneviraston rahoittamaa Aurora-älytiehanketta sekä Euroopan Unionin Verkkojen Eurooppa rahoitteista NordicWay2-hanketta. Tutkimushankkeen testiviikot pidetään Aurora Vt21 (E8) -älytien 10 km testijaksolla vuosien 2017–2019 aikana. Hanke on osa Liikennelabra-yhteistyötä. Tutkimushankkeeseen osallistuvat sopimuskumppanit ovat Dynniq Finland Oy, Indagon Oy, Infotripla Oy, Lapin Ammattikorkeakoulu Oy, Roadscanners Oy, Sensible 4 Oy ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy.

Lisätietoja

Anna Schirokoff, johtava asiantuntija, Trafi, [email protected], p. 029 5345 268

Alina Koskela, projektipäällikkö, Liikennevirasto (Aurora-koealue) [email protected], 029 534 3170

Ilkka Kotilainen, projektipäällikkö, Liikennevirasto, [email protected], +358 50 311 8016

Twitter:

@SnowboxFinland

@Liikennelabra

eu-osittain-rahoittama-hanke-logo


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta