Hyppää sisältöön

Saimaan kanava avataan maanantaina 22.3.

Julkaistu 15.3.2021 10.09

Saimaan kanava avataan rahtiliikenteelle maanantaina 22.3.2021 klo 06.00 alkaen. Huviveneiden ja matkustajaliikenteen kulkeminen Saimaan kanavan läpi on koronatilanteen vuoksi toistaiseksi kielletty.

Jäänmurtajat Calypso, Protector ja Meteor avaavat Saimaan syväväylät ja avustavat liikennettä avustusrajoitusten puitteissa. Calypsoon on kytketty maailman ensimmäinen jäätä murtava motorisoitu irtokeula Saimaa.

”Lähdemme avaamaan kanavan ja syväväylät kolmen murtajan voimin, sillä paikoitellen jäänpaksuus hipoo puolta metriä. Olosuhteet ovat täysin erilaiset kuin viime vuonna, silloin jäätä ei ollut nimeksikään”, kertoo merenkulun asiantuntija Ilari Rainio Väylävirastosta.

Ensimmäisten rahtialusten odotetaan saapuvan Saimaalle välittömästi liikenteen avaamisen jälkeen.

Jäillä liikkujien on syytä välttää kaikkea liikkumista avattujen syväväylien läheisyydessä 22.3.2021 alkaen. Myös mökkeilijöiden kannattaa huomioida, että syväväyliä ei pysty enää ylittämään niiden avaamisen jälkeen.

Lisätietoa

Ilari Rainio
Merenkulun asiantuntija
Väylävirasto
029 534 3291
[email protected]


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta