Hyppää sisältöön

Rautatiet mukaan Oulun turvapuistoon – Liikennevirasto rakennuttaa alueelle sähköistetyn radan ja koulutusrasteja

Julkaistu 30.5.2016

Liikennevirasto rakennuttaa kesällä 2016 Turvapuisto Pohjois-Suomen alueelle sähköradan työturvallisuuskoulutuksia varten. Ensimmäisiä rautatieaiheisia turvallisuuskoulutuksia päästään järjestämään elo-syyskuussa.

Kuva: Olli Airaksinen

Sähköistetyn harjoitteluradan rakentaminen alkaa heinäkuussa 2016 ja sen rakentaminen kestää muutaman viikon. Rakentamiseen käytetään mahdollisuuksien mukaan pelkästään kierrätettyjä materiaaleja, joita saadaan toisista radanrakentamisprojekteista.

Liikennevirasto rakennuttaa Oulussa sijaitsevaan turvapuistoon kaiken kaikkiaan parikymmentä rastia, joissa on erilaisia rautateihin liittyvää työturvallisuustehtävää. Näiden tehtävien tarkoituksena on opettaa radan läheisyydessä työskenteleviä tunnistamaan vaaroja ja opettaa heitä torjumaan riskejä.
Turvapuistoja on muuallakin Suomessa. Liikennevirastolla oli kuitenkin syynsä, miksi Turvapuisto Pohjois-Suomi valikoitui yhteistyökohteeksi.

”Oulun turvapuiston välittömässä läheisyydessä sijaitsee Ruskon raide. Kyseessä olevalla raiteella ei ole enää muuta liikennettä, joten siellä voi rauhassa harjoitella rautatierakentamiseen liittyviä turvallisuustilanteita. Lisäksi alueen lähellä on jo valmiina tasoristeys, joten harjoitteluradalle on edullista ja tarkoituksenmukaista toteuttaa tasoristeyslaitoskin”, kertoo Pohjois-Suomen kunnossapidon aluepäällikkö Teemu Poussu Liikennevirastosta.

Turvapuiston rautatierastien työturvallisuuskoulutuksesta hyötyvät esimerkiksi risteämäluvan hakijat, rakentajat, tienpitäjät, pelastusviranomaiset, urakoitsijat sekä konsultit, mutta myös Pohjois-Suomessa toimittaessa poromiehet.

Turvapuisto Pohjois-Suomi avattiin huhtikuussa 2014. Sitä hallinnoi yhdistys, johon esimerkiksi oppilaitokset ja yritykset voivat liittyä.  Oppilaitoksille jäsenyys on ilmaista, yrityksiltä peritään jäsenmaksu vuosittain. Yhdistyksen jäsenet voivat kouluttaa alueella omaa henkilöstöään tai opiskelijoitaan. Myös yhdistykseen kuulumattomat tahot voivat käyttää puistoa erillismaksua vastaan. Turvapuistossa on nykyisellään reilu 70 jäsenorganisaatiota. Vuonna 2015 turvapuistoa käytti yli 4000 henkeä.

Lisätietoja: 
aluepäällikkö Teemu Poussu, p. 029 534 3974 tai [email protected]
Turvapuisto Pohjois-Suomi

 

 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta