Hyppää sisältöön

Pääradan huoltotyöt jatkuvat toukokuussa, vaikutuksia arkipäivien junaliikenteeseen

Julkaistu 29.4.2021 10.15

Tampere-Riihimäki-rataosuudella tehdään vaihteiden huoltotöitä ja sähköratatöitä poikkeuksellisesti liikennekatkoissa. Toukokuun liikennekatko on 10-28.5.2021.

Pääradan säännölliset huoltotyöt tehdään tänä vuonna ennalta suunniteltujen liikennekatkojen aikana. Liikennekatko merkitsee, että useita junavuoroja on peruttu.

Ensimmäinen huoltotyörupeama oli helmikuussa. Toukokuun jälkeen katkoja on kolmella peräkkäisellä viikolla vielä elokuussa ja marraskuussa.

Helmikuussa pidetty katko osoitti, että tiheästi liikennöidyllä pääradalla liikennekatko huoltotöille on paikallaan. "Työt saatiin päätökseen ajallaan ja liikenne ennalleen suunnitellusti. Turvallisuuden ja työn laadun lisäksi parempi ennustettavuus on etu meille, liikennöitsijälle ja etenkin matkustajille", sanoo kunnossapitoyksikön päällikkö Jukka P. Valjakka.

Lisätietoa perutuista vuoroista VR:n sivuilta

Liikennekatkojen suunnittelu tehdään yhdessä rautatieliikenteen harjoittajien kanssa.

Toukokuun katkot ovat ajalla 10-28.5.2021. Lähiliikenteen junavuorot Riihimäen ja Tampereen väliltä on korvattu arkisin klo 10-14 kokonaan busseilla. Lisäksi osa vuoroista korvataan busseilla Riihimäen ja Tampereen väliltä, mutta ajetaan normaalisti junalla Helsingin ja Riihimäen välillä.

Tarkemmista vaikutuksista henkilöliikenteeseen ja lähijunaliikenteeseen löytyy tietoa VR:n sivuilta vr.fi. Perutut junavuorot ja korvaavien bussien pysäkit sekä aikataulut löydät täältä: https://www.vr.fi/korvaavat-bussit.

Lisätietoja:
Väylävirasto, kunnossapitoyksikön päällikkö Jukka P. Valjakka p. 029 534 3925
VR media desk 029 434 7123