Hyppää sisältöön

Nokian ratapihan rakentaminen hyvässä vauhdissa – liikenteenohjaajat varmistavat turvallisuuden

Julkaistu 2.4.2024 12.00

 

Nokian ratapihan muutostyöt ovat käynnissä ja tulevina viikkoina rautatiealueella tehdään kaivuu- ja louhintatöitä. Tulevilla louhinnoilla ei ole vaikutusta henkilöjunaliikennöintiin.

Nokian ratapihan rakennusurakassa toteutettavan uuden alikulkukäytävän kaivuutyöt etenevät ja huhtikuun aikana rautatiealueella alkavat myös uuteen alikulkukäytävään liittyvät louhintatyöt. 

Varsinaisen louhintatyön aikana liikenteenohjaajat ohjaavat liikennettä aseman edustalla ja Tanhuankadulla turvallisuuden varmistamiseksi. Lisäksi huhtikuun aikana nykyinen käytössä oleva laituri 1  suljetaan osittain Porin puoleisesta suunnasta ja vanhan asemarakennuksen viereinen pysäköintialue eristetään työmaakäyttöön. 

”Laiturin 1 muutokset eivät vaikuta merkittävästi junalla matkustamiseen Nokian rautatieasemalta tai esteettömään kulkuun laiturialueelle”, kertoo pääurakoitsijana toimiva Ratatek Oy:n projektipäällikkö Sami Keski-Kokko.

Laiturialueen VR:n lippuautomaatti sekä Nysse-lukijalaitteet siirretään laiturilla 1 Tampereen suuntaan 50-100 m, ja siirtopaikka tullaan tiedottamaan maastossa. Siirrettyjä automaatteja voi käyttää normaalisti työmaasta huolimatta. 

 ”Rakennustöistä aiheutuu asiakkaille jonkin verran haittaa, mutta on hyvä muistaa, että niitä tehdään Nokian junaliikenteen kehittämiseksi”, Tampereen seudun joukkoliikenteen joukkoliikennejohtaja Mika Periviita toteaa.

Kevään edetessä työmaan raskaan kaluston liikennöinti lisääntyy edelleen  sekä uuden alikulkukäytävän tukiseinän rakentamistyöt alkavat. Nämä työvaiheet lisäävät meluhaittaa rautatiealueen läheisyydessä enimmäkseen päiväsaikaan. Lähiseudun asukkaille viestitään erikseen meluhaittaa aiheuttavista työvaiheista. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä ja melua.

Työt tehdään arkisin ma-pe klo 7:00-18:00. Sähköradan muutostöitä tehdään myös yötöinä junaliikennekatkojen mukaisesti.

Lisätietoja:
Terhi Haapaniemi, projektipäällikkö, Väylävirasto, p. 0295343809, etunimi@[email protected] 
Sami Keski-Kokko, yksikönpäällikkö, Ratatek Oy, p. 040 016 9185, [email protected]
Hankesivut: https://vayla.fi/-/nokia-ratapihahankkeen-rakentaminen-alkaa