Hyppää sisältöön

Mt 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen -hanke: vesiväylä Hessundinsalmen sillan työmaan kohdalla avataan taas maaliskuun lopussa

Julkaistu 22.3.2023 13.44

 

Hessundinsalmen sillan kohdalla kokonaan suljettuna ollut vesiväylä avataan 31.3.2023. 

Sulku liittyi Mt 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen -hankkeessa rakennettaviin työsiltoihin. Sulun aikana työsilta saadaan rakennettua lähes kokonaan Hessundinsalmen eteläpuolelta. 

Vesiliikenteen kulku Hessundinsalmen siltatyömaalla veneilykaudella 2023

Vesiväylän ollessa avoinna 31.3.–30.9. välisenä aikana kohteessa varataan vesiliikenteen käyttöön alikulkukorkeudeltaan nykyistä vastaava ja 20 metriä leveä kulkuaukko. Kulkuaukko suljetaan uudestaan veneilykauden päättyessä lokakuussa 2023.

”Kulkuaukko varustetaan sen reunoja pitkin kulkevalla led-nauhalla näkyvyyden ja turvallisuuden lisäämiseksi. Toivomme, että myös veneilijät huolehtivat turvallisuudesta kulkemalla poikkeusoloissa erityistä tarkkaavaisuutta ja maltillisia tilannenopeuksia noudattamalla”, sanoo projekti-insinööri Saramaria Cowell Väylävirastosta. 

Hessundinsalmen veneväylän sulku talvella 2023–2024

Hessundinsalmen veneväylä suljetaan uudestaan vesilain lupaehtojen mukaisesti 1.10.2023 ja avataan veneliikenteelle keväällä 1.5.2024 mennessä. Veneväylä suljetaan uuden sillan teline-, muotti-, raudoitus- ja valutöiden vuoksi.

Hessundinsalmen hankeosa


Lisätiedot:
Projekti-insinööri Saramaria Cowell, Väylävirasto, puh. 029 534 3342, [email protected] 
Projektipäällikkö Timo Hirvasmaa, Kreate Oy, puh. 0400 627 461, [email protected]
Hessundinsalmen sillan lohkopäällikkö Tatu Saharinen, Kreate Oy, puh. 044 974 6451, [email protected]

Seuraa hanketta:
Hankkeen kotisivut: www.vayla.fi/mt-180-kirjalansalmen-ja-hessundinsalmen-siltojen-uusiminen 
Facebook: https://www.facebook.com/ravsundhessund/ 

Mt 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen -hankkeen tavoitteena on turvata ainoan maantieyhteyden säilyminen entistä parempana Paraisille ja Turunmaan saaristoon. Lisäksi mahdollistetaan alueen valtakunnallisesti merkittävän teollisuuden HCT-kuljetukset. Hanke myös tukee Paraisten elinkeinoelämän ja maankäytön kehittämistä sekä lisää liikenteen turvallisuutta ja asumisviihtyisyyttä. Hankekokonaisuuden kustannusarvio on 128 miljoonaa euroa.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta