Hyppää sisältöön

Mt 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen -hanke: Kirjalansalmen vanhalle sillalle on asetettu uusi alennettu nopeusrajoitus

Julkaistu 26.5.2023 14.06

 

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen suorittamissa jatkuvissa kuntotarkastuksissa ilmenneitten ajoittain poikkeuksellisten mittaustulosten takia Kirjalansalmen vanhalle sillalle on 25.5.2023 asetettu uusia liikennöintirajoituksia vanhan sillan käytön turvaamiseksi.

Kirjalansalmen vanhan sillan rakenteita tarkastettiin 25.5.2023. Tarkastuksen perusteella rakenteille tullaan suorittamaan ensi viikolla tarkempia tutkimuksia. Tässä vaiheessa ajonopeus sillalla alennetaan 30 kilometriin tunnissa, jotta sillan liikkeitä ja rasitusta pystytään vähentämään. Mahdolliset muut jatkotoimenpiteet tarkentuvat selvityksen myötä. Tehtävät toimenpiteet eivät vaikuta Kirjalansalmen uuden sillan rakentamiseen.

”Kirjalansalmen uuden sillan rakentaminen etenee aikataulussa ja uusi silta saadaan liikenteen käyttöön vuoden 2025 lopussa. Allianssiurakka on huomioinut vanhan sillan ja sen sijainnin uuden siltatyömaan läheisyydessä rakentamissuunnittelusta lähtien. Juuri nyt on ensiarvoisen tärkeää, että kaikki sillalla kulkijat noudattavat nopeusrajoitusta sekä raskaan liikenteen etäisyysrajoitusta”, Mt 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen -hankkeesta vastaava projektipäällikkö Janne Wikström Väylävirastosta painottaa.
 

Lisätietoja Mt 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen -hankkeesta: 
Projektipäällikkö Janne Wikström, Väylävirasto, puh. 029 534 3600, [email protected]


Seuraa hanketta:
Hankkeen kotisivut: www.vayla.fi/mt-180-kirjalansalmen-ja-hessundinsalmen-siltojen-uusiminen
Facebook: https://www.facebook.com/ravsundhessund/  

 

Mt 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen -hankkeen tavoitteena on turvata ainoan maantieyhteyden säilyminen entistä parempana Paraisille ja Turunmaan saaristoon. Lisäksi mahdollistetaan alueen valtakunnallisesti merkittävän teollisuuden HCT-kuljetukset. Hanke myös tukee Paraisten elinkeinoelämän ja maankäytön kehittämistä sekä lisää liikenteen turvallisuutta ja asumisviihtyisyyttä. Hankekokonaisuuden kustannusarvio on 128 miljoonaa euroa.