Hyppää sisältöön

Mt 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen -hanke: Kirjalansalmen työmaalla tulosiltaosuuden kansi valetaan toukokuun 2024 alussa

Julkaistu 2.5.2024 13.29

 

Kirjalansalmen siltatyömaalla tulosiltasiltaosuuden teline-, muotti-, raudoitus- ja jäähdytysputkityöt on saatu valmiiksi. Siltakannen varusteita asennetaan paraikaa, ja työmaalla valmistaudutaan kannen valuun. Kansi valetaan 6. –8.5.2024. Työ ei vaikuta työmaan läheisyyteen, mutta alueella liikkuvien kannattaa olla valupäivinä tarkkaavainen betonikuljetusautojen varalta. Valutyötä tehdään keskeytyksettä noin pari vuorokautta.

”Kirjalansalmen uuden sillan muoto ja massiivinen kokoluokka alkaa hahmottua hyvin tulosiltaosuuden ja ylöspäin kurkottelevien pylonien myötä. Maisemaa hallitsee jo nyt pylonirakentajiamme palveleva suuri torninosturi. Kirjalansalmen tulosillan valu on työmaamme suurin yksittäinen betonivalu. Betonia valetaan noin 3 700 m3”, hankkeen projekti-insinööri Saramaria Cowell Väylävirastosta kertoo.

Kirjalansalmen uusi silta valmistuu ja avataan liikenteelle vuoden 2025 lopussa. Se on valmistuessaan Suomen pisimmän jännemitan silta.

 

Lisätietoja:

Projekti-insinööri Saramaria Cowell, Väylävirasto, puh. 029 534 3342, [email protected]

Projektipäällikkö Timo Hirvasmaa, Kreate Oy, puh. 0400 627 461, [email protected]

 

Seuraa hanketta:

Hankkeen kotisivut: www.vayla.fi/mt-180-kirjalansalmen-ja-hessundinsalmen-siltojen-uusiminen

Facebook: https://www.facebook.com/ravsundhessund/

 

Mt 180 Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen -hankkeen tavoitteena on turvata ainoan maantieyhteyden säilyminen entistä parempana Paraisille ja Turunmaan saaristoon. Lisäksi mahdollistetaan alueen valtakunnallisesti merkittävälle teollisuudelle entistä suurempien erikoiskuljetusten käyttöönotto teollisuuden kuljetuksissa. Hanke myös tukee Paraisten elinkeinoelämän ja maankäytön kehittämistä sekä lisää liikenteen turvallisuutta ja asumisviihtyisyyttä. Hankekokonaisuuden kustannusarvio on 128 miljoonaa euroa.