Hyppää sisältöön

Merenmittauksia Kuopion vesillä

Julkaistu 27.6.2011

Kuopion vesialueilla tehdään kesän aikana mittaustöitä alueen merikarttojen kehittämiseksi. Kesäkuun ja lokakuun välisenä aikana mittauksia tekee useampi alus Koirusvedellä, Pohjoisella Kallavedellä, Maaninkajärvellä ja Suvasvedellä. Veneilijöiden tulee huomioida mittausalukset näillä vesialueilla liikkuessaan.

Mittaustyötä suorittavat alukset ajavat ennalta suunnitellun linjaston mukaisesti ja siksi niiden ohjailukyky on rajoitettu. Mittaustöistä varoittaa veneen mastossa vilkkuva valkoinen valo sekä päivämerkit. Veneilijöitä pyydetään välttämään liikkumista alusten läheisyydestä ja voimakkaan aallokon aiheuttamista.

Kalastajia pyydetään merkitsemään pyydyksensä näkyvästi ja asianmukaisesti. Erityisesti on syytä kiinnittää huomiota verkkojen hyvin näkyvään merkintään molemminpuolisten vahinkojen välttämiseksi.

Merenmittaukset tehdään Kallaveden järvialtaan merikartaston syvyystietojen uudistamiseksi. Mittaukset toteuttaa Meritaito Oy.

Merenmittaustöitä tehdään näillä väyläalueiden ulkopuolisilla alueilla:
- Koirusvesi: Konnus–Puutossalmi; Merikarttasarjan lehdet M232 sekä M233
- Pohjoinen Kallavesi ja Maaninkajärvi: Kuopio–Ahkiolahti; Merikartta 431
- Suvasvesi kokonaisuudessaan: Vehmersalmi–Turpeensalmi. Merikarttasarjan lehdet M240, M241 sekä M242
 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta