Hyppää sisältöön

Mäntyharjun kemikaalionnettomuuspaikan raivaus alkaa torstaina

Julkaistu 10.04.2018

Liikennevirasto aloittaa lauantaina 7.4. Mäntyharjulla, Kinnin liikennepaikallalla sattuneen säiliövaunujen suistumisonnettomuuden raivaustyöt torstaina 12.4. 

Tänään keskiviikkona 11.4. paikalla tehdään valmistelevia töitä, mm. siirretään ajolankoja ja alueella olevia tietoliikennekaapeleita. Suistuneiden säiliövaunujen noston jälkeen sähkörata palautetaan liikennöitävään kuntoon. 

Tavoitteena on, että Mäntyharjun ja Hillosensalmen välinen rataosuus saadaan avattua henkilöliikenteelle viikonlopuksi.

Tällä hetkellä Mäntyharjun ja Hillosensalmen välinen henkilöliikenne hoidetaan linja-autoilla. Tavaraliikenne rataosuudella on maanantaista alkaen hoidettu dieselvetureilla. Noston aikana joudutaan myös tavaraliikennettä rajoittamaan tila- ja turvallisuussyistä.

Turvallisuussyistä medialla ei ole mahdollisuus päästä seuraamaan nostotyötä.

Etelä-Savon ELY-keskus ja Mikkelin seudun ympäristöpalvelut seuraavat onnettomuusalueen lähialueen ympäristön tilaa ja tiedottavat tilanteesta seuraavan kerran perjantaina 13.4.2018.

Onnettomuustutkinnasta vastaa OTKES.

Lisätietoja:

Liikennevirasto, palokunnan päällikkö Atte Kanerva, p. 029 534 3848

ELY-keskuksen tiedote 10.4.2018 http://www.ely-keskus.fi/web/ely/-/mantyharjun-kemikaalionnettomuus-haitta-aineiden-leviamisen-estaminen-on-alkanut-etela-savo-#.Ws2nvORlJPY

OTKESin tiedote 10.4.2018 http://www.turvallisuustutkinta.fi/fi/index/ajankohtaista/aloitetuttutkinnattiedotteet/r2018-01sailiovaunujensuistuminenmantyharjulla7.4.2018.html

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta