Hyppää sisältöön

Maailman tiejärjestön kirjoituskilpailun kansallinen voittaja on valittu

Julkaistu 22.5.2015

Maailman tiejärjestön (PIARC) maailmankongressin järjestämän kirjoituskilpailun kansalliseksi voittajaksi on valittu Toni Paju. Hänen kirjoituksensa käsittelee teiden kunnossapitoa otsikolla "Pilot project to quantifying socio-economic benefits of road rehabilation for project prioritization".

Palkinnoksi Toni Paju saa Liikennevirastolta ilmaisen matkan Etelä-Koreaan ja osallistumisen Maailman tiejärjestön maailmankongressiin, joka järjestetään Etelä-Korean Soulissa 2.-6.11.2015.

Kansainvälinen kirjoituskilpailu ja kansalliset voittajat

Maailman tiejärjestön maailmankongressi järjesti kansainvälisen kirjoituskilpailun, jossa tehtävänä oli kirjoittaa tieaiheinen esitelmäteksti. Kansainvälisen kirjoituskilpailun lisäksi Liikennevirasto järjesti kansallisen kirjoituskilpailun vuoden 2015 Soulin maailmankongressiin hyväksyttyjen suomalaisten esitelmien kesken.

Kansallisen kilpailun järjestäminen antoi Suomelle oikeuden lisätä oman ehdokkaansa niiden voittajaehdokkaiden joukkoon, jotka PIARC:n komiteat ovat nostaneet esiin ja ehdottaneet kansainväliselle jurylle. Näin varmistimme, että Suomella on varmuudella vähintään yksi ehdokas mukana lopullisissa voittajavalinnoissa.

Kansalliseen kilpailuun ei tarvinnut erikseen ilmoittautua, vaan kilpailu käytiin suomalaisten asiantuntijoiden kirjoittamien full paper -esitysten kesken. Kirjoituksia arvioi Liikenneviraston asettama kansallinen jury. Juryn jäseninä toimivat professori Jorma Mäntynen TTY:ltä, apulaisjohtaja Tapani Määttä Liikennevirastosta ja kehittämispäällikkö Seppo Toivonen Liikennevirastosta.

Kansallisen kirjoituskilpailun voittajaksi valittiin Toni Pajun aihe "Pilot project to quantifying socio-economic benefits of road rehabilitation for project prioritization".

Raati perusteli valintaansa sillä, että Paju on työssään yhdistänyt vahvasti teoriaa ja käytäntöä. Lisäksi Raadin mielestä Pajun malli on pienin muutoksin sovellettavissa laajasti hyvin monissa muissakin kohteissa ja eri maissa. Raati totesi työn olevan mielenkiintoinen liikennesektorin monella osa-alueella.

Suomen kansallisen kilpailun voittaja Toni Paju on automaattisesti ehdokkaamme kansainvälisessä kilpailussa. Kansallisen kilpailun voittaja Paju saa Liikennevirastolta palkinnoksi ilmaisen matkan Etelä-Koreaan ja osallistumisen maailmankongressiin.

Toiseksi Kansallisessa kirjoituskilpailussa nousi Noora Airaksinen aiheenaan "Injured pedestrians and cyclists in Finland – something missing?" Kansallisessa kilpailussa toiseksi tulleen osalta maksamme osallistumismaksun kongressiin. Matka on tässä tapauksessa maksettava itse.

Maailman tiejärjestö ei ole vielä julkistanut kansainvälisen kirjoituskilpailun voittajia. Kansallisessa kilpailussa menestyneet kirjoitukset voivat siis menestyä myös kansainvälisessä kilpailussa.

Kiitämme kaikkia kirjoituskilpailuun osallistuneita!


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta