Hyppää sisältöön

Luumäki-Imatra-ratahanke: Hankkeen sillat

Julkaistu 13.4.2022

Hankkeen laajuuteen kuuluu lukuisia rautatiesiltoja: tulevalle kaksoisraideosuudelle rakennetaan 11 uutta alikulkusiltaa, yksi ylikäytäväsilta sekä yksi ratasilta Vuoksen ylle, ja niin kutsutulla perusparannusosuudella uusitaan seitsemän alikulkusiltaa ja rakennettiin yksi ratasilta Saimaan kanavan ylle. Näiden lisäksi hankkeen yhteydessä kunnostetaan nykyisiä rakenteita muun muassa uusimalla siltojen vesieristyksiä ja päivittämällä niitä varusteiden osalta tämän päivän vaatimukset täyttäviksi.


Hankkeen sillat toteutetaan nykyisten siltarakenteiden välittömään läheisyyteen tai suoraan vanhalle sijainnille vanhat rakenteet korvaten. Uusia radan ylittäviä tai alittavia tieyhteyksiä ei hankkeen myötä muodosteta. Siltojen vaativuustaso vaihtelee normaaleista rautatien läheisyydessä toteutettavista siltakohteista erittäin haastaviin vesistösiltoihin. Osa silloista tehdään paikalleen valettuna, toiset toteutetaan muun muassa siirtomenetelmällä. 

Suunnitteluvaiheessa siltojen toteutustavan valintaa on ohjannut muun muassa kohdealueen sijainti sekä alueelle sijoittuvat aiemmat rakenteet, vallitsevat pohjaolosuhteet, kohteiden historia ja eri liikennemuotojen asettamat reunaehdot. Tämän myötä esimerkiksi Karjasillan historialliset rakenteet on säilytetty uuden sillan alla ja Saimaan kanavan sekä Mansikkakosken uusien ratasiltojen ulkomuoto ja väri on valikoitunut. 

VALMISTUNUT: SAIMAAN KANAVAN RATASILTA

Uusi Saimaan kanavan ratasilta rakennettiin korvaamaan entinen, käyttöikänsä loppuun käytetty silta. Uuden sillan rakentamisen yhteydessä varauduttiin myös mahdollisesti myöhemmin alueelle toteutettavaan kaksoisraiteeseen.

Vuonna 2020 valmistunut Saimaan kanavan uusi ratasilta on liittorakenteinen teräksinen kotelopalkkisilta. Suoran neljäaukkoisen sillan jännemitat ovat 37+43+60+43 metriä. Sillan teräsrakenne painaa 1 100 tonnia, ja se koostuu kaikkiaan 13 lohkosta.  Ratasillan ”siroon” kansirakenteeseen valettiin noin 1000 m3 betonia. Silta on yli 200 metriä pitkä ja sen hyötyleveys on 11,7 metriä. Tämä mahdollistaa toisen raiteen sijoittamisen sillalle. 
Saimaan kanavan uusi ratasilta on sijaintinsa vuoksi myös kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde. Uusi silta on jo kolmas ratasilta Saimaan kanavalla: ensimmäinen valmistui 1933 ja toinen 1967.

Rakentaminen tapahtui ajoneuvo-, vesi- ja raideliikenteen välittömässä tuntumassa. Ratasilta rakennettiin laivaväylän ylle, mutta osittain myös sen alle. Lisäksi vanhan sillan huono kunto asetti paineita nopeuttaa rakentamisen aikataulua. Saimaan kanavan vesiliikenne liikennöidyn vanhan ratasillan rakenteet, myös maanalaiset, tuli huomioida niin suunnittelu- kuin toteutusvaiheessa.

VALMISTUNUT: TYRMIN ETELÄINEN ALIKULKUSILTA

Tyrmin eteläinen alikulkusilta toteutettiin osana Joutseno–Imatra-kaksoisraiteen rakentamista. Alikulkusilta sijaitsee Lappeenrannassa Joutsenossa, Joutsenon liikennepaikan alkupäässä.

Tyrmin eteläinen alikulkusilta on tyypiltään teräsbetoninen jatkuva ulokelaattasilta ja se on perustettu maanvaraisten peruslaattojen varaan. Sillan jännemitat ovat (2,0) + 9,4 + 13,8 + 11,3 + (2,0) metriä sillan keskilinjalla ja sillan koko pituus on 46,2 metriä. Alikulkusillan hyötyleveys on 7,4 metriä ja silta on varustettu 5 metriä pitkillä siirtymälaatoilla.

Silta rakennettiin paikallavaluna vanhan ratasillan eteläpuolelle. Junaliikenne kulki vanhaa pohjoista ratasiltaa pitkin koko rakentamisen ajan. Sillan alla kulkee kaksikaistainen Teollisuustie sekä jalankulun ja pyöräilyn väylä tien itäreunalla. Kevyen liikenteen yhteys oli käytössä koko rakentamisen ajan. Rakentamisen aikana siltakaivannot päädyttiin tukemaan teräksisillä porapaaluilla teräsponttiseinien sijaan, sillä maaperä osoittautui suunniteltua tiiviimmäksi.

VALMISTUNUT: MUUKON ALIKULKUSILTA

Muukon alikulkusilta sijoittuu ratahankkeen perusparannusosuudelle Lappeenrantaan. Kohteen uusimistarve tuli ilmi hankkeen suunnitteluvaiheessa siltoihin kohdistettujen erikoistarkastusten myötä.

Liikennöidyn radan vieressä rakennettu Muukon uusi alikulkusilta siirrettiin tunkkaamalla paikoilleen lokakuussa 2021. Silta on perustettu porapaalujen varaan. Kuten Saimaan kanavan ratasillan kohdalla, on Muukonkin alikulkusillan leveyden osalta varauduttu mahdolliseen kaksoisraiteeseen. 

VALMISTUNUT: MANSIKKAKOSKEN RATASILTA

Mansikkakosken uuden ratasillan rakentaminen on osa hankkeen kaksoisraideosuutta. 
Uusi ratasilta on 230 metriä pitkä, joista 150 metriä kulkee veden yllä. Joulukuussa 2020 valmistunut kahden raiteen ratasilta rakennettiin Imatran juna-aseman läheisyyteen Karjalan radalle vanhan Mansikkakosken ratasillan pohjoispuolelle. Vuoksen ylle rakennettu silta korvasi aiemman, vuonna 1933 rakennetun ratasillan. Vanha ratasilta ei tule poistumaan maisemasta, vaan se jää edelleen palvelemaan ajoneuvoliikennettä. 

Ison sillan rakentaminen vuolaasti virtaavan veden ylle vaati huolellista suunnittelua: sillan alusrakenteiden rakentamista tehtiin aluksi muun muassa työlautoilta käsin. Tarkkaavaisuutta vaadittiin myös työvaiheessa, jossa sillan teräsrakenteet siirrettiin tunkkaamalla yhdeltä rannalta toiselle. Sillan ison liittorakenteisen kannen, eli veden päällä olevan osan valu oli sekin merkittävä etappi.

Sillan rakentaminen sovitettiin yhteen alueen voimalaitosten kanssa, jotta veden juoksutusta voitiin rajoittaa kriittisten työvaiheiden ajaksi. 

VALMISTUNUT: MAANTIEALIKÄYTÄVÄ (KARJASILTA)

Lappeenrannassa sijaitsevan Karjasillan alikulkusillan uusiminen oli osa kuuden alikulkusillan urakkaa, jolla luotiin puitteita kaksoisraiteen rakentamiselle. Urakka aloitettiin 2019 ja se valmistui 2020.

Uusi siltakansi lepää kuuden noin 10 metrin pituisen porapaalun päällä. Syvälle kallioon ulottuvat paalut täytettiin betonilla. Vanha, vuonna 1935 rakennettu Karjasilta jätettiin paikalleen ja päälle tuli uusi silta sarkofagirakenteena. Toimenpiteiden jälkeen vanhan sillan historialliset kiviset maatukirakenteet ovat selvästi nähtävissä. 

Vanhan sillan kivirakenteet on jätetty näkyviin uuden sillan alle.

Maantiealikäytävän vanhan sillan historialliset kiviset maatukirakenteet ovat selvästi nähtävissä uuden rakenteen alta.

VALMISTUNUT: TUNNELIKADUN ALIKULKUSILTA (KARJALANTIE)

Tunnelikadun uusi alikulkusilta toteutettiin osana Lauritsalan liikennepaikan kehittämistä. Silta toteutettiin urakassa, johon sisältyi Lauritsalan liikennepaikalle rakennettava uusi sivuraide. Uuden sivuraiteen rakentaminen vaati myös uuden sillan toteuttamisen liikennepaikan loppupäähän. 

Uusi silta on 45 metriä pitkä, ja sen hyötyleveys on 14,03 metriä. Silta sijoittuu Lauritsalan liikennepaikalle vilkkaasti liikennöidyn Karjalantien yläpuolelle. Kahden raiteen silta korvasi käyttöikänsä lopussa olevan alikulkusillan ja mahdollisti uuden raiteen toteuttamisen Lauritsalan ratapihalle. Kaksoisraiteen toteuttamisen myötä uusi raide tulisi toimimaan toisena pääraiteena. 

Silta ja sen liikenteelle ottaminen toteutettiin vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa uusi silta rakennettiin purettavaksi suunnitellun alikulkusillan viereen ja raideliikenne siirrettiin uudelle sillalle. Uuden raiteen myötä aiemmin liikennöity siltarakenne voitiin purkaa uuden ja alueella jo aiemmin sijainneen alikulkusillan välistä. Sillan purkamisen jälkeen siltojen väliin toteutettiin uuden sillan alusrakenteita sekä siirtorata, jota hyödyntäen uusi silta siirrettiin liikennekatkossa lopulliselle paikalleen. Työvaiheet vaativat ajoittain Karjalantien totaalisen sulkemisen liikenteeltä.

Kuvassa on tie. Tie kulkee sillan ali. Sillalla on työmiehiä. Tiellä kulkee työkoneita.

Tunnelikadun uusi alikulkusilta on 45 metriä pitkä, ja sen hyötyleveys on 14,03 metriä. Silta sijoittuu Lauritsalan liikennepaikalle vilkkaasti liikennöidyn Karjalantien yläpuolelle.

RAKENNUSVAIHEESSA: LAURITSALAN ETELÄINEN ALIKULKUSILTA 

Lauritsalan eteläinen alikulkusilta sijaitsee hankkeen perusparannusosuudella. Päätös sillan korvaamisesta tehtiin suunnitteluvaiheen aikana suoritetun sillan erikoistarkastuksen tuottamien tietojen perusteella. 

Alikulkusilta sijaitsee Hyötiöntiellä Lauritsalan liikennepaikalla. Loppuvuodesta 2021 alkaneessa urakassa puretaan vanha silta, rakennetaan uusi ja tehdään radan päällysrakenne-, sähkörata- ja turvalaitetyöt. Uusi silta siirretään tunkkaamalla paikoilleen juhannuksena 2022.

Uusi silta tulee olemaan 96,5 metriä pitkä ja 2750 tonnia painava. Yhden raiteen rautatiesillan siltatyyppi on jännitetty betoninen jatkuva ulokekaukalopalkkisilta. 
Kohteessa rakentajien tulee huomioida erityisesti sillan alapuolella kulkeva vilkasliikenteinen tie sekä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väylä. Esimerkiksi sillan siirtoradat pitää suunnitella nämä seikat huomioiden.
 

Juttu on julkaistu Luumäki-Imatra-ratahankkeen uutiskirjeessä. Voit liittyä uutiskirjeen jakelulistalle tämän linkin kautta: tilaa uutiskirje


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta

Muokattu 13.4.2022