Hyppää sisältöön

Loputkin sulkuviivat valkoisiksi – huomioi tiemerkintätyöt liikenteessä

Julkaistu 11.5.2022 8.45

Kesän tiemerkintätyöt ovat alkaneet. Ajankohtaisia ovat esimerkiksi sulkuviivat ja -alueet, jotka on tieliikennelain siirtymäajan päättyessä muutettava valkoiseksi.

Kesään kuuluvat olennaisena osana tietyöt, ja päällystystyömaiden lisäksi vauhdissa ollaan myös tiemerkintätöiden osalta. Tänä vuonna esimerkiksi tehostetaan sulkuviivojen ja -alueiden värimuutoksia keltaisesta valkoiseksi, sillä tieliikennelain siirtymäaika päättyy kesäkuussa 2023.

”Käytännössä jäljellä olevat keltaiset sulkuviivat ja -alueet on siis saatava valkoisiksi tämän vuoden aikana. Muutoksia on kuitenkin tehty laajasti jo kahtena edellisenä kesänä, ja uudet merkinnät on tehty valkoisella lain voimaantulosta lähtien”, kertoo tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman Väylävirastosta.

Maantieverkolla tehdään paljon tiemerkintöjen ylläpitotöitä, jotka eivät muodosta varsinaista tietyömaata, vaan tiemerkintäkone liikkuu tiellä muun liikenteen joukossa. Tienkäyttäjien onkin oltava valppaina.

”Autoalustaiset tiemerkintäkoneet liikkuvat viivamerkintöjä tehdessään melko suurella nopeudella, mutta kuitenkin muuta liikennettä hitaammin. Autoilijoiden on syytä pitää oma nopeutensa tilanteen tasalla sekä säilyttää riittävät turvavälit työkoneeseen”, Österman muistuttaa.

Tavoitteena vähentää jalkaisin tehtävää työtä

Automatisoitujen kuorma-autoalustaisten työkoneiden käyttö tiemerkintätöissä on lisääntynyt huomattavasti viime vuosina. Tulevaisuudessa tavoitteena on siirtyä mahdollisimman paljon koneellisesti tehtävään työhön ja vähentää jalkaisin tehtävää työtä.

”Täristäviä jyrsintöjä sekä pienmerkintöjä kuten nuolia ja suojateitä toteutetaan jo nyt automatisoiduilla työkoneilla. Merkintöjä tehdään silti edelleen myös käsityönä, ja työntekijöiden huomioiminen vaatii tienkäyttäjiltä tarkkaavaisuutta”, toteaa teiden kunnossapidon asiantuntija Ossi Saarinen Väylävirastosta.

Tiemerkintätyö viimeistelee uuden päällysteen

Tiemerkintätyöt ovat myös tärkeä osa päällystystyömaita. Työnaikaiset alennetut nopeusrajoitukset voidaan poistaa, kun kohde on kokonaan valmis tiemerkintöjä myöten. Tiemerkintätyöt valmistuvat yleensä viimeistään kolmen viikon kuluttua päällystystyön valmistumisesta, ja niihin sisältyy myös mahdollisten täristävien jyrsintöjen tekeminen.

”Jos jossakin on vielä alennettu nopeusrajoitus, mutta tiellä ei vaikuta tapahtuvan kyseisellä hetkellä mitään, johtuu se usein siitä, ettei tieympäristö ole vielä kokonaisuudessaan valmis suuremmille nopeuksille”, Saarinen selvittää.

Lisäksi vähäliikenteisellä tieverkolla tehdyistä maalimerkinnöistä varoitetaan vaahtohattaroilla. Vaahto kertoo, että tiemerkintä on vielä märkä, eikä sen päältä kannata ajaa.

Tietyömaa on työpaikka – noudata nopeusrajoituksia

Tienkäyttäjien on hyvä muistaa, että tietyömaa on myös työpaikka. Noudattamalla nopeusrajoituksia ja muuta ohjausta parantaa omalta osaltaan niin työ- kuin liikenneturvallisuuttakin. Työtä tehdään aina tieympäristön parantamiseksi.

”Tietöiden hidastava vaikutus matka-aikaan on yleensä hyvin pieni. Tietyömaat pyritään ajoittamaan niin, että liikenteelle koituisi mahdollisimman vähän häiriötä ja työskentely olisi mahdollisimman turvallista. Tietyömaiden ja tiemerkintätöiden turvallisuus on meille tärkeä asia – pidetään maltti mukana liikenteessä, sillä turvallisuus tehdään yhdessä”, toteaa työturvallisuusasiantuntija Risto Lappalainen Väylävirastosta.

Liikennettä hidastaviin tietyömaihin kannattaa varautua jo matkaa suunnitellessa, ja niiden sijainnin voi tarkistaa Liikennetilanne-palvelusta. Siirry Fintrafficin Liikennetilanne-palveluun.

Lisätietoja:

Tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman, Väylävirasto (p. 029 534 3630)
Teiden kunnossapidon asiantuntija Ossi Saarinen, Väylävirasto (p. 029 534 3297)
Työturvallisuusasiantuntija Risto Lappalainen, Väylävirasto (p. 029 534 3966)

Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi(at)vayla.fi

Katso myös:

Video: Läheltä piti – tiemerkintätyön turvallisuus
Tietyömaiden ohittaminen ja saattoautot
Turvallisesti tietyömaan lähistöllä
Tiedote vuoden 2022 päällystysohjelmasta