Hyppää sisältöön

Liikenneviraston meriliikenteenohjaus valppaana Itämerellä

Julkaistu 21.5.2015

Liikenneviraston meriliikenteenohjaus onnistui välttämään mahdollisen meriliikenneonnettomuuden Pohjoisella Itämerellä estämällä aluksen ajautumisen matalikolle. Alus saatiin yhteydenottojen avulla muuttamaan kurssinsa kohti turvallista vesialuetta.

Liikenneviraston Länsi-Suomen meriliikennekeskus havaitsi tänään aamupäivällä Ahvenanmeren liikennejakovyöhykkeellä itään päin matkaavan aluksen, joka oli poistumassa liikennejakovyöhykkeestä kohti matalikkoja. Meriliikennekeskus yritti saada alukseen yhteyttä useilla eri tavoilla. Myös Turun meripelastuskeskus pyydettiin mukaan tapauksen selvittelyyn.

Viimein alukseen onnistuttiin muodostamaan yhteys Meriliikennekeskuksen ja Rajavartiolaitoksen MRCC:n jatkuvien radiokutsujen jälkeen. Alus saatiin muuttamaan kurssinsa kohti turvallista vesialuetta.

Länsi-Suomen meriliikennekeskus Turussa valvoo alusliikennettä Ahvenanmeren liikennejakovyöhykkeellä sekä Suomen rannikolla aina Saaristomereltä Tornioon asti. Keskus antaa aluksille informaatio-, liikenteenjärjestely-, ja navigaatioapupalveluja. Keskuksessa toimii myös Suomen tällä hetkellä ainoa Rannikkoradioasema, Turku Radio.


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta