Hyppää sisältöön

Liikennevirasto rakennuttaa Kuopion asemaseudulle uuden alikulkutunnelin

Julkaistu 16.04.2018

Kuopion rautatie- ja linja-autoasemaseutuja parannetaan Kuopion kaupungin, Etelä-Savon ELY-keskuksen sekä Liikenneviraston yhteishankkeella, jossa radan alle rakennetaan uusi alikulkutunneli ja alueen informaatiojärjestelmät uusitaan.

Kuvassa ilmakuva Kuopion tulevasta asemaseudusta.(Kuva: Kuopion kaupunki)

Radan olemassa olevaa asematunnelia modifioimalla luodaan eri alueiden välille sujuvat kulkuyhteydet. Samalla toteutetaan hankealueelle uusi informaatiojärjestelmä.

Lisäksi hanke voi mahdollistaa vanhan tunneliosan uusiokäytön esimerkiksi pyöräilyä edistävään palvelutoimintaan tai muuksi osaksi toimivaa tunnelikokonaisuutta.

Kuopion asemanseudun kehittämisessä päärahoittajana toimii Etelä-Savon ELY-keskus. Liikennevirasto osallistuu projektiin rakennuttamalla henkilöliikenteen alikulun.

Projekti alkaa 17.4.2018 ja valmista tulee vuoden 2020 loppuun mennessä. Kaikkinensa hanke maksaa 2 046 000 euroa, josta Liikenneviraston osuus on 992 000 euroa.

Hanke on ensimmäinen askel Kuopion ratapihan kehittämiseksi. Kaupungin tiivistyessä ja rautatieliikenteen palvelutarpeiden lisääntyessä myös ratapihan kehittämiselle on tarvetta. Tämä isompi ratapihahanke odottaa kuitenkin vielä rahoitusta.

Lue lisää: Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmän tiedote

Lisätietoja

Liikennevirasto: aluepäällikkö Mikko Heiskanen, p. 029 534 3808 tai [email protected]

Kuopion kaupunki, hankepäällikkö Antti Niskanen, p. 044 718 5120 tai [email protected]

Liitteet

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta