Hyppää sisältöön

Liikennevirasto eteni Vuoden selväsanainen -kilpailun finaaliin

Julkaistu 13.10.2016

Liikennevirasto on päässyt Vuoden selväsanainen -kilpailun finaaliin. Kilpailuun osallistui kaksikymmentä ehdotusta, joista neljä eteni loppukilpailuun. Vuoden selväsanainen -palkinto jaetaan tänä vuonna hyvän virkakielen edistäjälle 18.10.2016.

Liikennevirastolla on kunnia olla mukana Vuoden selväsanainen -kilpailun kärkikahinoissa. Kilpailun neljän parhaan joukossa ovat Liikenneviraston lisäksi tiedottaja Lea Ansamaa ja sosiaalityöntekijä Sini Sivosen tiimi Oulun kaupungista, Kolarin kunnanjohtaja Antti Määttä ja sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg.

Ehdotuksia Vuoden selväsanaiseksi tehtiin kaksikymmentä. Kotimaisten kielten keskus sanoo tiedotteessaan, että esiraati joutui karsimaan myös erittäin hyviä ehdokkaita. Liikennevirasto raivasi tiensä finaaliin muun muassa selkeiden kuvien ja karttojen sekä sosiaalisen median fiksun hyödyntämisen avulla.

Vuoden selväsanainen -kilpailun raadissa oli edustajat Kotimaisten kielten keskuksesta, Kuntaliitosta, Selkokeskuksesta, Suomen Journalistiliitosta, valtioneuvoston kansliasta ja valtiovarainministeriön Avoin hallinto -hankkeesta.

Kilpailun voittaja selviää 18.10.2016, kun eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen antaa palkinnon valitsemalleen voittajalle. Selväsanaisin voittakoon!

Lisätietoa

Viestintäjohtaja Miia Apukka, puh. 029 534 3020

Kotimaisten kielten keskuksen tiedote Vuoden selväsanainen -kilpailusta


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta