Hyppää sisältöön

Lahti–Heinola-rataosan tasoristeyksiin uusia turvalaitteita lokakuussa

Julkaistu 2.10.2020 13.14

Väylävirasto ottaa lokakuun alkupuolella käyttöön uusia tasoristeysvaloja Lahti–Heinola-rataosalla. Hankkeen valmistuttua rataosan kaikki tasoristeykset on varustettu turvalaittein.

Kokonaisen rataosan tasoristeysten varustaminen turvalaitteilla on Suomessa harvinaista. Tällä kertaa Lahden ja Heinolan välinen rataosa oli mahdollista varustaa kokonaisuudessaan turvalaitteilla tasoristeysohjelman rahoituksen ja innovatiivisten ratkaisujen ansiosta. Toki rataosalla oli turvalaitteita jo ennestään osassa tasoristeyksistä.

”Olemme etsineet keinoja parantaa tasoristeysturvallisuutta kustannustehokkaasti. Tasoristeysvalot ovat paljon edullisempia kuin perinteiset puomilaitokset”, toteaa Väyläviraston projektipäällikkö Vesa Ruohomäki.

Tasoristeysvalo on tasoristeyksen turvalaite, joka ilmoittaa junan kulusta punaisella valolla ja äänimerkillä. Nyt turvallisuudeltaan parannettaviin tasoristeyksiin ei tule puomeja. Tasoristeysvaloa voidaan käyttää tasoristeyksissä, joissa sekä tie- että junaliikenteen liikennemäärä on vähäinen. Lahti–Heinola -hanke on pilotti, jossa testataan uudenlaisen, kustannustehokkaan turvalaitteen soveltumista Suomen rataverkolle.

Osa laitoksista saa käyttöenergiansa aurinkopaneeleista. Hankkeessa haetaan kokemuksia uusitutuvan energian käytöstä tasoristeysten turvalaitteissa. Valmius asentaa omavoimaisia laitoksia antaa vaihtoehdon etäisiin tasoristeyksiin, joihin sähköliittymän saaminen on joko työlästä tai hintavaa.

”On hienoa olla tuomassa uutta tekniikkaa Suomeen. Lahti–Heinola-rataosan tasoristeysvalot ovat erittäin energiatehokkaita, ja niillä selvitään pimeän talvenkin yli ilman massiivisia akustoja”, kertoo tasoristeysvalot rakentaneen Destia Railin projektipäällikkö Markus Fisher.

Tasoristeysvalot otetaan käyttöön viikolla 41/2020.

Lahti–Heinola-rataosa numeroina:

  • pituus 38 km
  • 33 tasoristeystä
  • 7 puomillista varoituslaitosta
  • 4 valo- ja äänivaroituslaitosta
  • 22 uutta tasoristeysvaloa
  • junien nopeusrajoitus 60 km/h

Lisätiedot

Väylävirasto, projektipäällikkö Vesa Ruohomäki, [email protected], +358 29 534 3258.

Liitteet