Hyppää sisältöön

Lahden eteläisen kehätien rakentaminen etenee Hollolassa - Soramäen uusi eritasoliittymä vaiheittain liikenteelle 15-16.8. välisenä yönä

Julkaistu 13.08.2019

Ensimmäiset metrit rakennettavasta Vt 12 Lahden eteläisestä kehätiestä otetaan käyttöön Soramäessä Hollolassa, kun Soramäen eritasoliittymä otetaan vaiheittain ajoneuvoliikenteen käyttöön 15-16.8. välisenä yönä. Perjantaiaamun työmatkaliikenne kulkee jo uuden Soramäen eritasoliittymän kautta.

Illalla 15.8. Riihimäentien liikenne siirretään kulkemaan uuden rakennetun Soramäen risteyssillan yli, jonka jälkeen Soramäessä ollut työnaikainen kiertotie puretaan ja eritasoliittymän alue viimeistellään ajoneuvoliikenteelle. Seuraavaksi Tampereen suunnan liikenne siirretään kulkemaan uuden kehätien ja eritasoliittymän ramppien kautta.

Liikenteessä olevien tulee yön aikana varautua pysäytyksiin sekä muuttuviin kaistajärjestelyihin, kun eritasoliittymän väyliä viimeistellään.

Kävelyn ja pyöräilyn liikenne siirrettiin jo 9.8.2019 kulkemaan Riihimäentien myötäisesti, rakennettavan kehätien yli sekä Sydänmaansuon ja Soramäen alikulkukäytävien kautta.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen, Väylä, puh. 029 534 3563, [email protected] 
Työpäällikkö Pekka Nissinen, Destia, puh. 040 559 9823, [email protected]

Seuraa hanketta:
www.vayla.fi/vt12letke
www.facebook.com/vt12letke
 
www.twitter.com/vt12letke (@Vt12Letke)

Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen tavoitteena on varmistaa sujuvampi ja turvallisempi liikenne valtatiellä 12 sekä edistää maankäytön ja elinkeinoelämän kehittymismahdollisuuksia koko Lahden seudulla. Hankekokonaisuuteen kuuluu valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien rakentaminen ja maantien 167 Lahden eteläisen sisääntulotien parantaminen.

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme myös maankäytön yhteensovittamisesta ja liikenteen palvelutasosta. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta