Väylävirasto aloittaa otsikon mukaisen tiesuunnitelman laatimisen tarpeellisine tutkimuksineen.
Suunnitelman tavoitteena on tuottaa riittävä hallinnollinen suunnitelma, jotta tasoristeykset voidaan poistaa ja kulku järjestää korvaavien tieyhteyksien kautta.
Väylävirasto on julkaissut kuulutuksen suunnittelun aloittamisesta ja maastotutkimuksista verkkosivuillaan 16.3.2021. Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon suunnittelun käynnistymisestä ja tutkimusoikeudesta seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisesta (hallintolaki 62 a §).
Suunnitelmasta vastaavalla on oikeus tehdä kiinteistöillä suunnittelutyön edellyttämiä mittauksia, maaperätutkimuksia ja muita valmistelevia toimenpiteitä (laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä LjMTL 16 §).
Kiinteistön omistajilla ja muilla asianosaisilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa on oikeus olla tutkimuksissa saapuvilla ja lausua mielipiteensä asiassa (LjMTL 16 § ja 27 §).
Suunnittelun edetessä tullaan myöhemmin erikseen ilmoitettavalla tavalla varaamaan tilaisuus mielipiteen ilmaisemiseen suunnitelmasta (LjMTL 27 § ja valtioneuvoston asetus maanteistä 3 §).
Valmistuttuaan suunnitelmat asetetaan yleisesti nähtäville, jolloin asianosaisilla on mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus suunnitelmasta (LjMTL 27 §).
Väylävirasto käsittelee suunnitelmaan laatimiseen liittyen tarpeellisia henkilötietoja. Halutessasi tietää tarkemmin väyläsuunnittelun tietosuojakäytänteistä, tutustu verkkosivujen tietosuojaosioon osoitteessa www.vayla.fi/tietosuoja.
Lisätietoja antaa Väyläviraston projektipäällikkö Mikko Heiskanen, puhelin 029 534 3808, [email protected]