Hyppää sisältöön

Kupittaa–Turku-ratahanke: Kairaukset tuovat kiertoreittejä Turun päärautatieasemalle

Julkaistu 23.2.2023 8.56

Turun päärautatieasemalla tehdään maaliskuussa porakonekairauksia ja kaivetaan koekuoppia. Kiertoreittejä ja melua aiheuttavat työt toteutetaan päiväsaikaan. 
 

Turun päärautatieasemalla tehdään porakonekairauksia ja koekuoppia maanantaista torstaihin 13.–16.3.2023. Kupittaa–Turku-ratahankkeeseen kuuluvat työt muuttavat päärautatieaseman kulkureittejä ja aiheuttavat melua. Päivittäinen työaika on klo 7–18. 

Töiden aikana asemarakennuksen sisältä tai takaa ei pääse kulkemaan laiturille 7. Humalistonsillan puoleinen kulkureitti on myös suljettu. Laiturille 7 pääsee kulkemaan töiden aikana asemarakennuksen ja sataman puoleisen päädyn editse kulkevaa reittiä. Kulkureittien muutoksilla turvataan matkustajien kulku kauemmas melulähteistä ja työkoneista.

Hankkeen suunnittelu ja rakentaminen edellyttävät kairaus- ja kaivutöitä, sillä työt tuovat lisää tietoa rakennusperintölailla suojellun laiturikatoksen perustuksista. Keväällä ja kesällä Turun henkilöratapihalla rakennetaan paljon uutta: raiteita, vaihteita ja henkilölaitureita. 

”Päiväsaikaan tehtävät kairaus- ja kaivutyöt vievät meidät lähemmäs parempaa henkilöratapihaa ja laiturialuetta. Pahoittelemme etukäteen melua ja kiitämme alueen asukkaita ja junamatkustajia pitkämielisyydestä”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Erkki Mäkelä

Kartta näyttää kulkureitit Turun päärautatieasemalla 13.-16.3.2023.

Lisätiedot:
Kairaustöiden työpäällikkö Tomi Sahlman, Taratest Oy, p. 044 4182 296, [email protected]
Projektipäällikkö Erkki Mäkelä, Väylävirasto, p. 029 534 3822, [email protected]

Seuraa hanketta: 
https://vayla.fi/kupittaa-turku-ratahanke
www.facebook.com/KupittaaTurkuratahanke 

Kupittaa–Turku-ratahankeen tavoitteena on parantaa ja sujuvoittaa raideliikennettä koko Varsinais-Suomessa ja Rantaradalla. Lisäksi hanke mahdollistaa osaltaan Helsinki–Turku nopean junayhteyden toteuttamisen. Ratapihoilla tehtävien muutostöiden ansiosta Turun asemanseudulla vapautuu maata alueen kehittämiseen ja rautatieaseman henkilölaiturialueen turvallisuus ja esteettömyys paranevat. Hankkeen rakennustyöt sijoittuvat vuosille 2021–2026.  Hanke on saanut tukea Euroopan unionilta sekä suunnitteluun että rakentamiseen.

EU logo ja teksti: Euroopan unionin osarahoittama

Tämän julkaisun sisällöstä vastaa yksin Väylävirasto, eikä se välttämättä vastaa Euroopan unionin mielipidettä.

Liitteet


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta