Hyppää sisältöön

Kouvola–Kotka/Hamina-hanke: Työ vei käyttöönottotarkastajan kotitoimistolta Romanian kautta Kymenlaaksoon

Julkaistu 20.10.2023

Ratahankkeiden turvalaitetöissä ovat avainasemassa käyttöönottotarkastajat, jotka seuraavat tarkasti aina suunnitteluvaiheesta radalle, että turvalaitteet toimivat asianmukaisesti ja junaliikenne voidaan aloittaa turvallisesti.

”Kouvola–Kotka/Hamina-hankkeessa käyttöönottotarkastuksien parissa työskentelee aktiivisesti noin viiden tarkastajan tiimi. Tarvittaessa otetaan mukaan lisävahvistusta, kuten hankkeen ensimmäisten pitkien rataliikennekatkojen aikana tehtyihin junakulunvalvonnan koeajoihin, joissa oli mukana oma junakulunvalvontatarkastajansa”, hankkeen vastaava käyttöönottotarkastaja Simo Savolainen Proxionilta kertoo.

Huolellinen suunnittelu on kaiken A ja O

Vastaavan käyttöönottotarkastajan työhön kuuluu tarkastussuunnitelman ylläpito ja testauksesta vastaaminen aina tehtaalta maastoon. Työviikot ja tehtävät vaihtelevat paljon hankkeen eri vaiheiden mukaan. 

”Alku on pitkään toimistotyötä. Kun turvalaitejärjestelmäsuunnitelma on valmis, käyttöönottotarkastaja analysoi ja kommentoi sitä. Sen jälkeen alkaa oman tarkastustoiminnan suunnittelu. Suunnitelmat tehdään erikseen tehdastestaukselle, systeemi-integraatio- eli SIT-testaukselle ja maastossa tehtävälle käyttöönotto- eli SAT-testaukselle”, Savolainen sanoo.

Tehdastestaus kestää kuukausia

Kun järjestelmätoimittaja on saanut asetinlaiteohjelmistot valmiiksi ja asentanut ne asetinlaitteisiin, alkaa tehdastestausvaihe, jonka myötä myös käyttöönottotarkastajat lähtevät tien päälle. Kouvola–Kotka/Hamina-hankkeessa tämä tarkoitti useita viikon mittaisia reissuja Bukarestiin, missä järjestelmätoimittaja Thales rakentaa ja testaa turvalaitteensa.

”Tehdastestausvaihe hankkeessa on kestänyt kokonaisuudessaan useampia kuukausia. Noin viikon mittaisia testitapahtumia on ollut yhteensä kuusi kappaletta. Testauksen alkuvaiheessa löytyy yleensä korjattavaa, minkä jälkeen saattaa mennä kuukausi, kun korjauksia tehdään ja sitten testataan uudestaan. Matkustimme aina testauksia varten Romaniaan”, kertoo Savolainen. 

Tehtaan jälkeen testataan maastossa

Kesällä tehdyn SIT-testauksen aikana Savolainen kollegoineen siirtyi työskentelemään testipäiviksi hankealueelle, jonne oli asennettu testattavat turvalaite-elementit. Elementteihin on kytketty asetinlaitteet, jotka löytyvät laitetiloista. 

”SIT-testauksen aikaan oli paljon maastoreissuja. Meiltä oli aina joku laitetilassa käyttöliittymän päässä”, sanoo tähän mennessä useita viikkoja Inkeroisten laitetilassa viettänyt Savolainen. 

Osa Proxionin tiimistä on radalla elementtien, kuten opastimien, luona radalla katsomassa laitetilasta tulevien ohjeiden mukaan, että kaikki on kunnossa. 

Käyttöönottotarkastukset ovatkin tiivistä ryhmätyötä: joku on aina laitetilassa ja vähintään yksi henkilö maastossa. Koska liikennekatkot ovat rajallisia ja esimerkiksi tarkastettavia baliiseja on satoja, on maastossa välillä isompikin ryhmä. Tällä hetkellä testaaminen tehdään pääosin samanaikaisesti yhteistyössä Thalesin kanssa. Näin saadaan tehokkaasti hyödynnettyä rataosan päivittäiset liikennekatkot.

Turvalaitesuunnittelusta käyttöönottotarkastuksiin

Nuorempana kaupunki- ja liikennesuunnittelusta kiinnostunut Savolainen opiskeli liikennetekniikkaa ja valmistui diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2016. Turvalaitteiden pariin hän päätyi heti koulunpenkiltä, kun nykyinen työnantaja Proxion palkkasi hänet suunnittelemaan turvalaitteita. Muutaman vuoden päästä Savolainen siirtyi tekemään käyttöönottotarkastuksia.

”Turvalaitekäyttöönottotarkastajan työn oppii tehdessä, sillä turvalaitealalle ei ole omaa koulutusta. Moni päätyy tarkastajaksi turvalaitesuunnittelun kautta ja osa laitetoimittajalta”, Savolainen kertoo. 

Savolainen on työskennellyt Kouvola–Kotka/Hamina-hankkeessa noin kaksi vuotta. Suuri hanke vie noin puolet hänen työajastaan – riippuen työvaiheesta.

”En ole aiemmin päässyt työskentelemään näin isossa hankkeessa. On mukavaa, kun pääsee syventymään laajaan kokonaisuuteen alusta asti kunnolla”, hän toteaa.

Vaihtelevan ja välillä matkustelua vaativan työn vastapainona Savolainen rentoutuu muun muassa lenkkipoluilla ja suunnistuksen parissa. 

”Myös kotona riittää vauhtia kolmen lapsen ansiosta”, Savolainen lisää.

 

Savolainen kesäisessä tarkastustapahtumassa.

Tämä juttu on julkaistu osana Kouvola-Kotka/Hamina-ratahankkeen uutiskirjettä. Liity uutiskirjeen postituslistalle tästä.