Kevät ja pitenevät päivät näkyvät liikenteessä monin tavoin

Julkaistu 29.3.2018

Kevätaurinko ja pitenevät päivät innostavat ihmiset ylös talviuniltaan ja liikkeelle. Vaikka kuinka olisi kevättä ilmassa ja vähän rinnassakin, liikenteessä pitää ottaa huomioon kelin ja muiden tiellä liikkujien lisäksi pari muutakin asiaa.

Kuva: Otto Virtanen

Pääsiäisliikenne alkaa kiirastorstaina - tarkista ajokeli ennen matkaa ja muista pitää turvaväli 

Pääsiäisliikenne alkaa tänään kiirastorstaina ja on vilkkaimmillaan kello 13-19. Myös pitkäperjantaina on runsaasti autoilijoita liikenteessä kello 9-14. Ruuhkia on odotettavissa erityisesti valteille 3 ja 4 pohjoiseen päin sekä valtatielle 5 Heinolasta Kuopioon. 

Paluuliikenne jakautuu molemmille pääsiäispäiville, mutta Liikenneviraston tieliikennekeskuksesta ennustetaan, että ruuhkia on tiedossa maanantaina kello 12-20. Lue viranomaisten vinkit pääsiäisliikenteeseen täältä.

Kokeilu: Osa poliisin automaattivalvontapaikoista näytetään Liikenneviraston Liikennetilanne-palvelussa - aktiiviset kamerapaikat näkyvät myös navigaattoreissa

Kesällä vauhdit liikenteessä kasvavat, ja liiallista kaahailua hillitään poliisin kameravalvonnalla. Osa kameravalvontapaikoista kerrotaan jatkossa Liikenneviraston palvelussa. Liikenneturvallisuuden paranemiseen tähtäävän yhteistyön taustalla on havainto siitä, että avoimuus vaikuttaa liikennekäyttäytymiseen positiivisesti. Toisaalta Liikennevirastolla on tarjota tuttu palvelu tiedon jakamiseen.

Osa automaattikameroiden paikoista on nyt päivitetty Liikenneviraston liikennetilannepalveluun. Kameroiden paikat ovat näkyvillä mainitussa palvelussa kolmen kuukauden ajan. Lue mistä tässä on kyse.

Teillä ja rataverkolla on jo kelirikkovaurioita

Kevät vaikuttaa myös teihin ja rataverkkoon. Kelirikon merkit ovat jo nähtävissä, ja erityisesti sorateille ennustetaan vaikeata ja laaja-alaista routakevättä. Routavaurioisilla teillä on muistettava vähentää nopeuksia, jotta auto pysyy tiellä ja ehjänä. 

Rautateillä routa vaikuttaa junien nopeuksiin, joita on ollut jo pakko alentaa turvallisuussyistä. Nopeusrajoitukset näkyvät matkustajille pidentyneinä matkustusaikoina.

Saaristoliikenteessä kelirikkokausi on vielä edessä. Lue lisää.

Kevään myötä myös tie- ja ratatyöt lisääntyvät

Nyt se on varmaa: takatalvesta huolimatta kesä on ilmiselvästi tulossa, sillä tietyöt alkavat pian! Ensimmäisiä aloitellaan jo lähiviikkoina Lahdessa uuden kehätien linjalla

Ratatöitä on sään salliessa tehty myös talvella, mutta kesällä tälläkin saralla laitetaan tuulemaan toden teolla. Isoja töitä tehdään muun muassa pääradalla Helsinki-Tampere-välillä

Ps. vaikka tie allasi olisikin säästynyt routimiselta, ketään ei olisi mailla eikä halmeilla, kameravalvontatolppia ei olisi reitilläsi ja on muutenkin kevättä rinnassa, muista noudattaa nopeusrajoituksia. Kesänopeuksia ei ole vielä otettu käyttöön, sillä paikoitellen olosuhteet ovat hyvinkin talviset. Kesänopeudet astuvat voimaan huhtikuussa.

 

 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta