Hyppää sisältöön

Kesäharjoittelijoiden haku kesälle 2022 on käynnistynyt

Julkaistu 19.1.2022

Väylävirasto hakee jälleen tulevalle kesälle harjoittelijoita. Tarjoamme jopa 20 harjoittelupaikkaa korkeakoulujen opiskelijoille. Hakuaika on 17.1. – 31.1.

Harjoittelijoiden haku toteutetaan tänäkin vuonna nimettömänä rekrytointina. Menettelyn myötä Väylävirasto haluaa edistää hakijoiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia päästä haastatteluun. Painotettuja asioita nimen, iän tai sukupuolen sijasta ovat innokkuus, osaaminen sekä halu työskennellä valtiolla ja infra-alalla. 

Harjoittelun kautta tutustutamme tulevaisuuden osaajia ja ammattilaisia liikennealaan sekä viraston toimintaan. 

"Parin kuluneen vuoden aikana harjoittelijat on jouduttu vastaanottamaan pääosin etänä, ja toiveena onkin, että tänä vuonna pääsemme kohtaamaan uudet tulokkaat kasvotusten toimistoilla. Tarjoamamme joustava etätyö on toki mahdollistanut myös sen, että moni on esimerkiksi voinut tehdä harjoitteluaan kesän ajan mistä päin Suomea tahansa", kertoo rekrytoinnin vastuuasiantuntija Anna-Leena Helkiö.

Lue viime vuoden harjoittelijoiden kokemuksia etänä työskentelystä

Suurin osa harjoitteluista alkaa toukokuun alussa.

Tutustu tarjolla oleviin paikkoihin valtiolle.fi-palvelussa

Lisätietoja: 

rekrytoinnin vastuuasiantuntija Anna-Leena Helkiö 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta