null
null Junamatkustajat toivovat toimivia, viihtyisiä ja siistejä asema-alueita

Junamatkustajat toivovat toimivia, viihtyisiä ja siistejä asema-alueita

Julkaistu 11.05.2020

Väylävirasto sai viime vuoden aikana 16 779 asiakaspalautetta, joista 15 691 koski tieverkkoa, 1 016 rataverkkoa ja 72 vesiväyliä. Rataverkkoa koskevista palautteista vajaa puolet kohdistui asemalaitureihin. Määrällisesti eniten palautetta saatiin Etelä-Suomen rautatieasemista.

Junamatkustajat lähettivät viime vuoden aikana 414 palautetta asemalaitureista.

"Asemalaitureita koskevien palautteiden Top4 jakautuu melko tasaisesti rikkinäisten hissien ja liukuportaiden, epäsiisteyden, talvikunnossapidon puutteiden ja rikkinäisten rakenteiden välille. Rakenteisiin liittyvät palautteet koskevat muun muassa laiturin päällystettä, rikkinäisiä penkkejä, kaiteita tai katoksia, matalia laitureita, portaita tai painavia ovia", kertoo kansalaisten asiakkuudesta vastaava Riitta Tammi Väylävirastosta.

Palautteita tulee ympäri Suomen, mutta suurin painopiste on Etelä-Suomen rautatieasemia koskevissa palautteissa.

Esteettömyyttä koskevat palautteet liittyvät usein käyttökelvottomiin hisseihin. Nämä palautteet on laskettu kategoriaan ”hissit, liukuportaat, esteettömyys”. Koska esteettömyyteen liittyviä palautteita on Väyläviraston palautteita käsittelevässä Liikenteen asiakaspalvelukeskuksessa luokiteltu myös muihin palautekategorioihin, niiden määristä ei ole tarkkaa tietoa.

"Palautteet kohdistuvat asioihin, jotka huolestuttavat tai häiritsevät ihmisten arkea junamatkojen yhteydessä. Top4-aiheiden lisäksi saamme palautetta esimerkiksi sammuneista valoista, pysähtyneistä tai väärää aikaa näyttävistä kelloista sekä tihutöistä", Tammi sanoo.

Viime vuonna palautteet sisälsivät myös nelisenkymmentä kainoa toivetta. Matkustaja halusivat lisää penkkejä, esteettömän kulun laiturille tai sieltä pois, viihtyisämpiä tiloja, lisää roskiksia, tupakoinnin kieltämistä ja niin edelleen.

Toiveita ja palautetta voi lähettää Liikenteen asiakaspalvelun kautta

Väylävirasto vastaa laiturialueista ja laiturialueiden staattisista opasteista. Finrail vastaa laiturialueen aikataulunäytöistä ja kuulutuksista.

Lisätietoja:

asiantuntija, kansalaisten asiakkuus Riitta Tammi, p. 029 534 3229 tai [email protected]