Hyppää sisältöön

Aikataulujärjestelmän ongelma keskeytti sunnuntain junaliikenteen

Julkaistu 23.1.2017

Sunnuntaina 22.1. junaliikennettä laajasti haitanneen vian aiheuttivat ongelmat Liikenneviraston aikataulujärjestelmässä. Turvallisuussyistä junille ei annettu lähtölupaa. Ongelma oli poikkeuksellinen, valtakunnallisesti lamauttavia vikoja tapahtuu todella harvoin. Vika saatiin korjattua parissa tunnissa ja varajärjestelmin liikennettä saatiin käynnisteltyä rajoitetusti jo aiemmin.

 

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen palautuminen täysin normaaliksi kestää häiriön jälkeen useita tunteja, kaukoliikenteessä palautumiseen voi mennä koko päivä. Näin tapahtui myös sunnuntaina. 

 

Liikennevirasto tekee liikennöitsijän kanssa yhteistyötä toimivan ja turvallisen liikenteen eteen joka päivä.  Valitettavasti sunnuntaina liikennöinnin keskeyttänyt vika aiheutti monelle matkustajalle suurta haittaa ja myöhästymisiä.

 

 

 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta