Hyppää sisältöön

Junaliikenteen aiheuttamaa tärinää hillitsevät nopeusrajoitukset voimaan maaliskuun lopussa

Julkaistu 11.02.2020

Väylä on tehnyt päätökset raskaan junaliikenteen nopeusrajoituksista Lohjan, Vihdin, Porin, Ulvilan, Nakkilan, Muhoksen ja Kouvolan alueilla. Nopeusrajoitukset tulevat voimaan 29.3.2020. Raskas junaliikenne on aiheuttanut radan lähellä olevissa asunnoissa tärinää.

Väylä lähetti alkuvuodesta lausuntokierrokselle suunnitelmansa raskaan junaliikenteen (yli 3000 t) nopeusrajoituksista. Nopeusrajoitukset tulevat voimaan sellaisenaan Porissa, Ulvilassa, Nakkilassa, Muhoksella, Kouvolassa ja Vihdissä sekä alun perin kaavailtua jonkin verran pidempänä Lohjalla.

Lausunnoissa rajoituksiin suhtauduttiin pääosin positiivisesti. Osa kunnista toivoi pidempiä nopeusrajoitusalueita, mutta liikennöitsijät taas esittivät huolensa rajoituksista. Päätöksissä huomioitiin myös esille tuodut riskit junien mahdollisista mäkiin jäämisistä.

Nopeusrajoitukset ovat voimassa toistaiseksi. ”Nopeusrajoitusalueet määriteltiin huomioiden asukastiheys alle 300 metrin etäisyydellä radasta, maapohja sekä radan liikennöitävyys. Käytännössä alueet ovat kuitenkin noin 500 metriä pidempiä molemmissa päissä, koska vauhtia voi kasvattaa vasta viimeisen vaunun poistuttua rajoitusalueelta”, kertoo rautatieliikennejohtaja Markku Nummelin.

Väylä jatkaa alueilla tehtäviä tärinämittauksia. ”Koeajoissa saatujen tulosten perusteella nopeuden pudottaminen 50km/h vähentää tärinää merkittävästi, mutta haluamme saada myös seurantatietoa nopeusrajoituksen vaikutuksista ja jatkamme teknisten ratkaisujen kehittämistä”, Nummelin sanoo.

Lisätietoja medialle:
Rautatieliikennejohtaja Markku Nummelin p. 029 534 3971
Tekniikka ja ympäristö -osaston johtaja Minna Torkkeli p. 029 534 3632 

Asiakasyhteydenotot:
Liikenteen asiakaspalvelu p. 0295 020 600 

https://www.ely-keskus.fi/web/ely/liikenteen-asiakaspalvelu1

Tietoa verkossa:

https://vayla.fi/ymparisto/melu-tarina

Alueellisia nopeusrajoituksia koskevat tiedotteet 8.1.2020:

Väylä suunnittelee rautatietärinästä johtuvia nopeusrajoituksia, Kouvolan seutu

Väylä suunnittelee rautatietärinästä johtuvia nopeusrajoituksia, Oulun seutu

Väylä suunnittelee rautatietärinästä johtuvia nopeusrajoituksia, Porin seutu

Väylä suunnittelee rautatietärinästä johtuvia nopeusrajoituksia, Lohja ja Vihti

Väylä vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta