Hyppää sisältöön

Juhannuksen aikaan liikenne on vilkasta maanteillä

Julkaistu 14.6.2012

Tien päällä on syytä varautua siihen, että juhannuksena liikenne jonoutuu maanteillä ja ajonopeudet laskevat monin paikoin. Juhannuksen menoliikenteen pisimmät ruuhkat ovat torstai-iltana. Paluuliikenne on vilkasta koko sunnuntaipäivän.

Menoliikenteen pisimpiä ruuhkia ennustetaan torstai-illaksi kello 14–19. Liikenne on runsasta vielä juhannusaattona kello 9–14, mutta ruuhkat ovat jo selvästi lievempiä kuin torstaina. Edellisvuosien pahimmassa ruuhkapaikassa valtatiellä 5 Heinolan ja Mikkelin välillä liikenteen ei odoteta ruuhkautuvan yhtä paljon, koska alueen tienparannustyöt saatiin valmiiksi viime vuonna. Liikenne kuitenkin jonoutuu ja ajonopeus laskee noin 80 kilometriin tunnissa. Pääkaupunkiseudulta Mikkeliin suuntaaville vaihtoehtoinen reitti kulkee valtatietä 6 Kouvolaan ja siitä valtatietä 15 Mikkeliin. Toinen merkittävä ruuhkapaikka on valtatie 3 Hämeenlinnan kohdalla, missä siltatyömaa aiheuttaa viivästyksiä jonkin verran. Kantatiellä 51 Espoonlahden ja Kirkkonummen välillä rakennetaan uutta moottoritietä, ja työmaa ruuhkauttaa liikennettä. Jonoja on odotettavissa myös valtatielle 9 Tampereelta pohjoiseen ja valtatielle 4 Helsingistä Lahteen. Lauttajonot ruuhkauttavat Saaristotietä Paraisilla ja Nauvossa.
Paluuliikenteen ruuhkapaikat ovat samat kuin menoliikenteessä. Paluuliikenne on vilkasta sunnuntaina puolesta päivästä lähelle puolta yötä. Ruuhkia eivät vähennä merkittävästi juhannuksesta lomalle jääneet.
Suuret nopeudet aiheuttavat pahimmat onnettomuudet
Kun juuri ennen pahinta ruuhkaa ajetaan suurilla nopeuksilla, on onnettomuusvaara suurin. Vakavia onnettomuuksia sattuu harvoin jonoissa ajettaessa. Lieviä onnettomuuksia tapahtuu, kun liikenne hidastuu tai pysähtyy yllättäen. Pahimmat onnettomuudet sattuvat kuitenkin yön juhlijoille, jotka eivät aina käytä edes turvavyötä ja ajavat kovaa.
Liikenteen häiriöistä tiedotetaan radiossa ja internetissä
Liikennevirasto tiedottaa tieliikenteen häiriöistä juhannusmatkailijoille liikennetiedotteilla, joita Radio Suomi ja monet muut radiot lukevat. Tienkäyttäjän linja, p. 0200 2100, vastaanottaa tietoja teiden kunnosta ja liikenteen ongelmista ympäri vuorokauden.
Tie- ja siltatöitä tehdään paljon kesällä, mutta ne keskeytetään juhannuksen ajaksi, joten ne eivät haittaa merkittävästi liikennettä. Ajantasaista tietoa tietöistä löytyy osoitteesta http://liikennetilanne.liikennevirasto.fi/.

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta