Hyppää sisältöön

Jouluväylillä - Väyläviraston toinen Spotify-lista on täällä!

Julkaistu 4.12.2020

Virastomme huumorintajuiset virkamiehet ovat koonneet jouluisen Spotify-listan iloksenne. Jokainen listalle päätynyt kappale liittyy tavalla tai toisella työsarkaamme.

Mukana on ikivihreitä klassikoita tai niistä tehtyjä uudelleensovituksia. Listalta löytyy myös niin sanottuja uusia joululauluja, joita ei ole vielä soitettu puhki markettien hissimusiikkina.

Lista koottiin virkamiesten ehdotusten pohjalta. Kaikki ehdotukset saatiin mukaan, sillä mainioilta virkamiehiltämme luonnistuu tarpeen vaatiessa myös nerokkaiden, vaikkakin erittäin huojuvien aasinsiltojen rakentaminen.

Vai mitä sanotte näistä todella kaukaa haetuista linkityksistä virastomme toimialaan:

Wham: Last Christmas
George Michaelin valkaistut hampaat ovat liikenneturvallisuusriski. Ne ovat niin kirkkaat, että niiden häikäisy on vaaraksi vastaantulevalle liikenteelle.

Laulussa lauletaan lisäksi "I keep my distance!" Turvavälithän on hyvä muistaa myös joululiikenteessä.

M.A. Numminen: Joulupukki puree ja lyö
Jos ajatellaan liikenneturvallisuustyötä, niin ei porojakaan saisi ohjastaa juovuksissa. Toisaalta tässä on kysymyksessä myös ilmiselvä liikenneraivo. Edistämme virastossa päihteetöntä liikennettä ja yritämme tehdä ratkaisuja, joista ei synny ylireagointia.

Elvis: Blue Christmas
Meri on sininen. Samoin kuin Väyläviraston logo.

Fork: Tomtarnas julnatt
Tästä laulusta löytyisi suomenkielinenkin versio "Tonttujen jouluyö", jossa tontut ryömivät mitä ilmeisemmin jonkun viraston rakentaman sillan alta pöydän päälle ahmimaan jouluherkkuja. Mutta koska Forkin raivoisaa esitystä ehdotettiin, sopiva syy-yhteys piti löytää. Ja löytyihän se: laulussa tontut kirmaavat kuusen ympärillä. Niin tekevät virastolaisetkin (tai meitä edustavat tahot), kun he maastokäynneillään tai esimerkiksi puustonpoistoreissuillansa pyörivät kuusimetsässä tämän tästä.

Tämän Jouluväylillä-soittolistamme myötä toivotamme kaikille teille rauhallista joulun aikaa ja hyvää itsenäisyyspäivää!

 

 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi.