Hyppää sisältöön

Joukkoliikenteelle viitoitettiin uutta suuntaa seminaarissa

Julkaistu 21.2.2012

Uusi elämä joukkoliikenteessä

Liikenneviraston pääjohtaja Juhani Tervala avasi seminaarin. Hänen mukaansa joukkoliikenneasioihin on haettu suuntaa ja tämä on erittäin iso muutos. Hän korosti sitä, että työnjaon täytyy olla selvä. Ministeriö on siirtänyt tehtäviä meille ja lakia tullaan tätä myöden muuttamaan. Ministeriö kuitenkin edelleen päättää rahoitustason. Liikenneviraston tehtävänä on katsoa kaikki liikennemuodot ja miettiä mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Tehokkuus on oltava mielessä. - Nyt on alkanut uusi elämä joukkoliikenteessä, yhteistyöelämä. Etsitään yhteisiä ja hyviä ratkaisuja. Ja henki on positiivinen, Tervala lopuksi linjaa.

Ylijohtaja Anne Herneoja toi esille puheenvuorossaan, että joukkoliikenneasiat ovat Liikennevirastossa kaikkien yhteinen asia ja näin ollen menevät poikki koko organisaation.  - Kaikilla toimialoilla on roolinsa joukkoliikenteessä, Herneoja muistuttaa. Herneoja esitteli myös liikennejärjestelmä-toimialan Joukko-tiimin, johon kuuluvat Marja Rosenbergin lisäksi Pietari Pentinsaari, Martin Johansson, Jenni Eskola sekä Aino Lehto.

Liikennevirasto on verkottaja

Johtava joukkoliikenneasiantuntija Marja Rosenberg painotti, että Liikenneviraston rooli joukkoliikenneasioissa tulee olemaan aktivoiva ja koordinoiva. Hän korosti yhteistyön merkitystä, sillä yksin mahdollisuudet toimia ovat aika vähäiset. Palvelujen aikaansaamiseksi tarvitaan kaikkien panostusta. Nyt etsitään uusia toimintamalleja ja yhteistä suuntaa. - Toimintatapa tulee olemaan verkottunut. Vinkkejä ja ideoita siitä, miten malli parhaiten toimisi odotetulla tavalla, otetaan vastaan, Rosenberg lupasi.

Lupauksia uudesta suunnasta

Iltapäivän aikana esiteltiin Liikennevirastossa meneillään olevia kehittämishankkeita ja annettiin lupauksia tulevaisuudesta. Tytti Viinikainen kertoi kyselytutkimuksesta, jossa tutkittiin kansalaisten tyytyväisyyttä liikenne koskien kehityksen vaiheita järjestelmään ja matkaketjuihin. Martin Johansson esitteli joukkoliikenteen tietojärjestelmien esiselvitystä. Pietari Pentinsaaren aiheena oli joukkoliikenteen tilastot. Jenni Eskola esitteli joukkoliikenteen rahoituksen kehittämistä. Arja Aalto kertoi henkilöliikennepaikkojen kehittämisestä.  Matti Holopainen esitteli liikkumisen ohjausta.  Lopuksi Marja Rosenberg kertoi käynnissä olevista ja tulevista joukkoliikenteen T&K-projekteista. 

Esiintyjät antoivat lupauksia vuosien 2014-2022 välille, lupaukset koskevat eri tulevaisuuden kehitysvaiheita eri vastuualueilla. Yleisen joukosta tartuttiin mukavasti Marja Rosenbergin antamaan haasteeseen antaa myös lupauksia.

Liikennevirasto perustaa työryhmän, jota vetää johtava joukkoliikenneasiantuntija Marja Rosenberg. Kymmenhenkiseen ryhmään kutsutaan jäseniä eri sidosryhmistä.

 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta