Hyppää sisältöön

Iikalle Liikennevirasto on ensimmäinen palkallinen työpaikka

Julkaistu 27.2.2015

Ensimmäisen työpaikan saaminen on kenelle tahansa vaikeaa. Heikossa työmarkkina-asemassa oleville tilanne on vielä hankalampi. Liikennevirasto haluaa omalta osaltaan auttaa vaikeasti työllistyviä löytämään paikkansa työelämässä. Yhtenä vastuullisena tekona kokeilemme sosiaalista työllistämistä.

Iikka Palhamo on nuori elämäniloinen merkonomi, joka on alkuvuodesta aloittanut työt Liikennevirastossa. Töitä Iikka tekee osa-aikaisena neljä kertaa viikossa kesäkuun loppuun asti. Erityisoppilaitoksesta valmistuneelle Iikalle kyseessä on hänen elämänsä ensimmäinen palkkatyö.

"Oli juhlan hetki, kun varmistui, että pääsen tänne töihin", Iikka Palhamo kertoo.

Ennen töiden aloittamista sopivista työtehtävistä sovittiin hänen työvalmentajansa kanssa. Numerotarkalle Iikalle sopivat tehtävät löytyivät asiakirjahallinnosta. Työpäivän aikana Iikka muun muassa järjestää diaarioituja asiakirjoja numerojärjestykseen ja avustaa arkistoinnissa. Avustavat tehtävät sopivat hänelle ja niille oli kysyntää myös viraston puolesta.

"Meillä ja muillakin työpaikoilla on vähennetty tukipalveluja tuottavaa henkilöstöä. Vaikka ammatit kehittyvät asiantuntijatyön suuntaan, niin avustaville töille on oma paikkansa. Nämä tehtävät ovat juuri niitä, joilla työurat saadaan alkuun ja löydetään kullekin sopivat työt", sanoo hallintojohtaja Hannu Mäkikangas.

Työuran starttaamisessa avustaminen on niin ikään osoitus julkisen toimijan vastuullisuudesta. Mäkikankaan mukaan on tärkeää, että virastona osallistumme työelämään siirtymisen pullonkaulojen purkamiseen.

Ennakkoluulottomasti osaksi työyhteisöä

Työtehtävien mielenkiintoisuus ja sopiva haastavuus on Iikka Palhamon mielestä tärkeää. Työtehtäviäkin tärkeämpänä hän pitää kuitenkin hyvää työyhteisöä, joka tukee tarvittaessa. Monia tehtäviä Iikka voi tehdä itsenäisesti, mutta joissakin erityistä tarkkuutta vaativissa asioissa hän tarvitsee hieman normaalia enemmän ohjausta ja tukea. Tukea ja ymmärtäväisyyttä Iikka kokee saaneensa koko työyhteisöltä.

Tukemisen lisäksi työyhteisössä viihtymiseen vaikuttaa vahvasti myös henkilökemioiden kohtaaminen. Iikka on sopeutunut hyvin osaksi työyhteisöä.

"Sosiaalinen Iikka on tuonut työyhteisöömme inspiroivaa asennetta ja uusia puheenaiheita. Kahvipöytäkeskusteluissa hän johdattaa keskustelua yhteiskunnallisiinkin aiheisiin, joista ei ole kahveilla normaalisti kovin usein puhuttu", kertoo Iikan toiminnallisena esimiehenä toimiva Anne Ojala.

Työlle vastapainoa musiikista ja kielten opiskelusta

Sanonnan mukaan raskas työ vaatii raskaat huvit. Työn vastapainona Iikka harrastaa musiikin kuuntelua ja kielten opiskelua. Varsinkin suomalainen raskas musiikki on Palhamon mieleen.

"Tunnen Nightwishin tuotannon läpikotaisin ja odotan jo heidän maaliskuussa julkaistavaa uutta levyä" hän kertoo.

Musiikin lisäksi Iikka on kiinnostunut kielten opiskelusta. Haastattelun aikana hän esimerkiksi käänsi monia keskustelussa mainittuja sanoja espanjaksi. Tämän lisäksi hän kuvaili sanojen kielitieteellisiä merkityksiä.

Liikennevirastoon sopivasti Iikka on kiinnostunut myös rautatietoiminnasta ja aikatauluista. Iikan muisti onkin aivan omaa luokkaansa. Hän muistaa tarkasti useita aikatauluja ja tarkkoja päivämääriä.

Itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin

Iikan työtehtävät Liikennevirastossa kestävät kesäkuun loppuun asti. Pidemmälle katsovat suunnitelmat ovat vielä auki. Varmaa on kuitenkin se, että työkokemuksesta on hyötyä tulevaisuudessakin.

"Tämän pesti on tuonut runsaasti itseluottamusta siihen, että pystyn suoriutumaan monenlaisista tehtävistä. Kesän jälkeen aloitan taas työvalmentajani kanssa työn etsimisen avoimilta markkinoilta jos Liikennevirastolla ei avaudu siihen mennessä sopivaa jatkopaikkaa", Iikka sanoo.

 


Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta