Hyppää sisältöön

Helsinki–Riihimäki-ratahanke: Ristinummentie suljettuna rautatiesillan kohdalta 26.8.–9.9.

Julkaistu 22.8.2024 9.26

 

Järvenpään Ristinummentie on suljettu moottoriajoneuvoliikenteeltä rautatiesillan kohdalta maanantaista 26.8. kello 9 alkaen. Kolme linjan 24 bussipysäkkiä on sulun ajan pois käytöstä. Sulku kestää noin kaksi viikkoa ja päättyy viimeistään maanantaina 9.9. Tiehen tehtävät muutokset liittyvät HelsinkiRiihimäki-ratahankkeeseen.

Ristinummentie on suljettuna rautatiesillan kohdalta 26.8.-9.9.2024. Kartassa on ohjattu moottoriajoneuvoliikenteen kiertotie Tuomonkatua, Heikinkatua, Horsmatietä ja Perttiläntietä pitkin Ainolanväylän kautta.

Ristinummentien sulun aikana moottoriajoneuvoliikenne ohjataan kiertämään Ainolanväylän kautta. Sulku vaikuttaa myös bussiliikenteeseen niin, että kolme pysäkkiä radan länsipuolella jäävät sulun ajaksi pois käytöstä.

26.8. alkaen kahdeksi viikoksi pois käytöstä jäävät pysäkit: Erkinkuja (Jä2427), Tuomonpolku I (Jä2437) ja Tuomonpolku L (Jä2438). Sulun aikana linjan 24 päätepysäkki on Perttiläntiellä Ristinummentien risteyksessä.

Kävelijät ja pyöräilijät pääsevät kulkemaan töiden aikana normaalisti risteyssillan alitse, mutta lyhyet katkot ovat mahdollisia. Liikennejärjestelyt palautuvat ennalleen viimeistään maanantaina 9.9. 

Pahoittelemme rakentamisesta aiheutuvia häiriöitä.

Helsinki–Riihimäki-hankkeessa luodaan edellytykset sujuvammalle liikenteelle Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä rataosuudella, pääradalla. Hanke toteutetaan kolmessa vaiheessa, joista ensimmäisen rakentaminen on käynnissä vuosina 2016–2024 ja toisen vuosina 2021–2028. Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama.

Euroopan unionin osarahoittama -logo