Hyppää sisältöön

Helsinki–Riihimäki-ratahanke: Maaperän vahvistaminen alkaa Purolan ja Nuppulinnan välillä

Julkaistu 19.9.2024 13.33

 

Purolan ja Nuppulinnan välisen rataosuuden lisäraiteiden rakentamista edeltävä maan esikuormitus alkaa syyskuun viimeisellä viikolla. Tulevien raiteiden kohdille rakennettavat koepenkereet nopeuttavat pohjamaan painumista. Onnistunut esikuormitus voi korvata raskaampia pohjanvahvistusmenetelmiä.

Painopenger Hyvinkään ja Riihimäen välillä nykyisen radan vieressä.

Purolan ja Jokelan välille vuosina 2024–2028 rakennettavat lisäraiteet palvelevat sekä henkilöjuna- että tavaraliikennettä. Purolan ja Nuppulinnan välillä lisäraiteet tulevat sijoittumaan nykyisten raiteiden molemmin puolin, ja Nuppulinnasta Jokelaan ne sijoittuvat nykyisten raiteiden itäpuolelle.

Alueen esirakentaminen alkoi yksityisteiden rakentamisella viime tammikuussa. Nyt esirakentaminen jatkuu maata kuormittavien esikuormituspenkereiden rakentamisella. Esikuormituspenkereiden aiheuttamaa maapohjan painumista seurataan tarkasti enintään kahden vuoden ajan. Seuranta kertoo, onko esikuormitus ollut riittävä menetelmä maaperän vahvistamiseksi. Maaperän tiivistäminen on tarpeen, sillä lisäraiteet ja niillä kulkeva junaliikenne aiheuttavat suuren kuormituksen.

Onnistunut esikuormitus säästää kustannuksia ja vähentää häiriöitä

Esikuormituksen ja muiden pohjanvahvistusmenetelmien tavoitteena on estää painumia valmiissa radassa. Maaperän raiteiden alla tulee olla vakaa.

"Esikuormittamisella voidaan usein korvata muita pohjanvahvistusmenetelmiä, kuten paalulaattojen ja pilaristabiloinnin käyttöä. Onnistuessaan esikuormitus säästää kustannuksia ja vähentää rakentamisen tuomia haittoja lähialueen asukkaille, kun paalutusten ja pontitusten tarve vähenee", kertoo hankkeen projektipäällikkö Riitta Parviainen Väylävirastosta.

Purolan ja Nuppulinnan välillä tehdään perustuksia uusille sähköratapylväille. Nykyiset paaluttamattomat sähkörataperustukset saattavat mennä vinoon rakentamisen aikana. Se voisi muuttaa ajolankojen asemaa ja sitä kautta aiheuttaa häiriöitä liikenteelle. Urakassa rakennetaan myös perustuksia uusille sähköratapylväille.

Purolan ja Jokelan välillä on käynnissä myös ratasuunnitelman laatiminen. Väylävirasto järjestää yleisötilaisuuden koskien Purolan ja Jokelan välisen alueen ja Tyynelän alikulun rautatiealueen muutoksia marraskuussa 2024.

 

Helsinki–Riihimäki-ratahankkeessa luodaan edellytykset sujuvammalle liikenteelle Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä rataosuudella, pääradalla. Hanke toteutetaan kolmessa vaiheessa, joista ensimmäisen rakentaminen on käynnissä vuosina 2016–2024 ja toisen vuosina 2021–2028. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.