Helsinki–Riihimäki-ratahanke: Ainolan aseman uusi itäinen laituri käyttöön 15.12.
Julkaistu 29.11.2024 9.40
Järvenpään Ainolan aseman uusi itäinen laituri 4 ja lisäraide otetaan käyttöön 15. joulukuuta. Jatkossa uusi itäinen laituri palvelee pohjoiseen matkustavia, ja nykyinen läntinen laituri Helsingin suuntaan kulkevia.
Keravan Kytömaan ja Järvenpään Ainolan välille rakennetaan lisäraiteet vuosina 2023–2026. Rakentaminen on pian puolivälissä, kun itäinen lisäraide valmistuu joulukuussa. Lisäraiteiden rakentamisen yhteydessä myös Ainolan asema laitureineen uudistuu. Työt ovat edenneet aikataulussaan niin, että uusi itäinen laituri ja lisäraide avataan liikenteelle 15. joulukuuta.
Uusi laituri Ainolan aluekeskuksen yhteyteen
Uusi itäinen laituri 4 sijaitsee eri kohdassa kuin vanha laituri. Uusi laituri on rakennettu Ainolaan rakentuvan aluekeskuksen yhteyteen, Sinfonia-aukion kohdalle. Laiturille pääsee portaita ja luiskaa pitkin Ainolanväylältä, laiturin puolivälistä Jokamiehenraitin kautta sekä Horsmatien suunnasta luiskaa pitkin. Horsmakadulta uudelle laiturille pääsee myös siltaa pitkin Ainolanväylän yli. Maastossa on opasteita, jotka ohjaavat laitureille.
"Uusi itäinen laituri kohentaa Ainolan aseman palvelutasoa. Uusi lisäraide varmistaa rataosan toimivuutta ja parantaa häiriönsietokykyä", kertoo hankkeen projektipäällikkö Riitta Parviainen Väylävirastosta.
Ainolan aseman esteettömyys paranee
Itäisen laiturin ympärillä jatkuu Ainolan aluekeskuksen rakentaminen. Laiturialueet esteettömästi yhdistävä alikulkukäytävä valmistuu arviolta vuosien 2027–2028 aikana. Hissi asennetaan jo valmiiseen hissikuiluun alikulkukäytävän valmistuessa.
Läntisen lisäraiteen rakentaminen alkoi kesällä 2024, ja tavoitteena on saada sekä lisäraide että läntinen laituri valmiiksi vuoden 2026 elokuun loppuun mennessä. Silloin Ainolan asema tarjoaa matkustajille nykyistä seisaketta huomattavasti paremman palvelutason.
Lue lisää Ainolan aluekeskuksesta.
Helsinki–Riihimäki-ratahankkeessa luodaan edellytykset sujuvammalle liikenteelle Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä rataosuudella, pääradalla. Hanke toteutetaan kolmessa vaiheessa, joista ensimmäisen rakentaminen on käynnissä vuosina 2016–2024 ja toisen vuosina 2021–2030. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.