Hyppää sisältöön

Helsingin ja Savonlinnan välisen lentoliikenteen tarjouskilpailun voitti Maavoima Oy

Julkaistu 23.10.2017

Liikennevirasto kilpailutti Helsingin ja Savonlinnan välisen säännöllisen lentoliikenteen vuosille 2018–2020. Tarjouskilpailuun tuli kaksi hyväksyttyä tarjousta. Näistä Liikennevirasto valitsi halvemman eli Maavoima Oy:n hieman alle 6,6 miljoonan euron tarjouksen

Hankintaan sisältyy kolmen vuoden aikana arkipäivisin kaksi edestakaista lentoa Helsingin ja Savonlinnan välillä (yhteensä 1282 edestakaista lentoa).

Hankinnan kustannukset jakautuvat siten, että Savonlinnan kaupunki vastaa vähintään 50 % kustannuksista ja Liikennevirasto korkeintaan 50 % kustannuksista.

Nyt tehty hankintapäätös on ehdollinen. Päätöksen voimaantulon edellytyksenä on, että eduskunta myöntää hankintaa varten ennen vuoden 2017 päättymistä yhden miljoonan euron suuruisen määrärahan vuodelle 2018. Lisäksi päätöksen voimaantulon edellytyksenä on, että Savonlinnan kaupunki myöntää hankkeeseen tarvittavat määrärahat.

Lisätietoa

Lakimies Pekka Kouhia,
Liikennevirasto,
puh. 029 534 3554
pekka.kouhia(at)liikennevirasto.fi

 

Tämä artikkeli on vanha. Artikkeli voi sisältää vanhentunutta tietoa ja linkit eivät mahdollisesti toimi. Julkaisumme löytyvät kootusti nykyään Doria-julkaisuarkistosta