Ympäristö

Väyläviraston tavoitteena on toimiva väyläverkko, joka mahdollistaa Suomen hyvinvoinnin, kilpailukyvyn ja kestävän kasvun.

Väylävirastolla on keskeinen rooli, kun vastaamme ilmastonmuutoksen vaikutuksiin väylänpidolla. Liikennejärjestelmäsuunnittelussa on nostettava keskiöön kestävää liikennettä ohjaavat ratkaisut. Väylien rakentamisen ja kunnossapidon ilmastovaikutuksiin on kiinnitettävä jatkossa vielä aiempaa enemmän huomiota, ja päästöjen vähentämistä on edistettävä myös väylänpidon keinoin. 

Ympäristöllisesti kestävän toiminnan lähtökohtana toimivat Väyläviraston ympäristöperiaatteet. Ympäristöperiaatteet kertovat ne toimintaperiaatteet, jolla toimimme yhdessä. Ne luovat suunnan toiminnalle, sen jatkuvalle parantamiselle sekä antavat kehyksen ympäristötavoitteiden laadinnalle.

 

Väyläviraston toiminnan kannalta merkittäviä ympäristökysymyksiä ovat: 

  • luonnonvarojen kestävä käyttö
  • pohjavesien ja maaperän suojelu
  • melun ja tärinän hallinta
  • ilmastonmuutoksen hillitseminen 
  • ilmastonmuutokseen sopeutuminen
  • luonnon monimuotoisuuden suojelu
  • hyvän ilmanlaadun turvaaminen 
  • pintavesien suojelu sekä
  • maiseman ja kulttuuriympäristön suojelu.

Väylien rakentamisen, kunnossapidon ja käytön aiheuttamien ympäristöhaittojen torjunta, ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö ovat erityisen merkittäviä toiminnassamme. Ympäristötoimintamme kehittämisessä painottuvat ilmastonmuutoksen hillintä, kiertotalouden edistäminen ja ympäristötiedonhallinta, sekä nousevana teemana luontokadon torjunta.

Ajankohtaista

Takaisin Sään ääri-ilmiöt_FI

Sään ääri-ilmiöt

Päästöjen vähentämisestä huolimatta ilmasto lämpenee lähitulevaisuudessa. Ilmastonmuutokseen täytyy varautua. Erityisesti talviajan vaihtelevat sääolosuhteet luovat haasteita kaikille eri väylämuodoille. Yleistyvät sään ääri-ilmiöt laittavat väyläverkot koetukselle.

Sään ääri-ilmiöt yleistyvät ilmastonmuutoksen edetessä, ja niistä voi olla monenlaista haittaa eri väylille.
Sään ääri-ilmiöt yleistyvät ilmastonmuutoksen edetessä, ja niistä voi olla monenlaista haittaa eri väylille.

Mahdolliset vaikutukset tieverkolla

Laaja tieverkko on otollinen ympäristö ilmastonmuutoksen aiheuttamille vaikutuksille. Ympärivuotisten sademäärien lisääntyminen vaatii tieverkolta enemmän kuivatusrakenteita ja vaatimukset päällysteiden vedenkestävyydelle kovenevat. Ilmaston lämpenemisen myötä myös talviaikaan sataa useammin, ja näin ollen myös jäätymis-sulamissyklit ovat tiheämpiä. Tämä vaikeuttaa esimerkiksi liukkauden ennakointia, tunnistamista ja torjuntaa.

Teiden päällystystöiden sesonkiaikaa on kesä, mutta nimenomaan talvella päällysteet joutuvatkin kovalle koetukselle. Lämpötilojen vaihtelun aiheuttamat vetiset talvet vaurioittavat tienpintoja erityisesti Etelä-Suomen runsaasti liikennöidyillä tieosuuksilla. Pakkasen jäljiltä hauraat asfalttipäällysteet ovat herkkiä runsaiden vesisateiden aiheuttamille rei’ille ja muille vaurioille.

Mahdolliset vaikutukset rataverkolla

Rata-alueilla ilmastonmuutos aiheuttaa muun muassa runsaiden sademäärien myötä tulvia, lisää talven jäätymis-sulamissyklejä sekä runsaita lumisateita. Myös helteiden yleistyminen vaikuttaa rautateihin ja hellekäyrien aiheuttamiin riskeihin on varauduttava.

Näihin haasteisiin voimme onneksi vastata sekä jo suunnitteluvaiheessa että erilaisten teknisten ratkaisujen avulla. Ratarakenteita ei esimerkiksi sijoiteta tulvanaroille alueille, lisäksi kuivaus- ja lumenpoistomenetelmiä tehostetaan laitevikojen välttämiseksi.

Mahdolliset vaikutukset vesiväylillä

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös vesiväylien rakentamiseen ja liikenteeseen. Erityisesti äärisääolot, kuten kuivien kausien ja sateiden vaihtelut, voivat vaikuttaa merenkulkuun merkittävästi. Myös pitkät hellejaksot ja niiden aiheuttama meriveden lämpeneminen vaikuttavat vesiväylien kasvi- ja eläinlajeihin kuin myös merenkulun laitteiston toimintaan. Väylävirasto on tunnistanut merenkulun ilmastohaasteita ja kehittää keinoja niihin sopeutumiseen sekä kielteisten vaikutusten vähentämiseen.

Sääolosuhteiden muuttuminen vaikuttaa erityisesti meriliikenteessä käytetyn kaluston kuntoon. Esimerkiksi erilaisia merenkulun turvalaitteita tulee kehittää aiempaa kestävämmäksi, jotta ne pysyvät toimintakykyisinä erilaisissa ympäristöissä. Tekniikan kehitys edesauttaa myös tässä – nykyään valolliset turvalaitteet toimivat hehkulamppujen sijaan ledilampuilla, jolloin turvalaite ei tuota lämpöä ja näin ollen sulata jäätä.