Hyppää sisältöön

Suunnittelu ja rakentaminen: hankehaku

Väylävirasto vastaa valtion väyläverkon kehittämisestä. Hankehausta löytyvät ne suunnitteilla, käynnissä ja valmistuneet Väyläviraston kehittämishankkeet sekä ELY-keskusten vastuulla olevat tiehankkeet, joilla on omat verkkosivut. 
Käynnissä olevilla hankkeilla tarkoitetaan toteutuspäätöksen saaneita hankkeita. Kaikki käynnissä olevat hankkeet eivät vielä ole rakentamisvaiheessa.
Muista suunnitteilla olevista hankkeista löytyy tietoa myös Suunnittelukohteiden tiedot -osiosta.

Voit hakea hankkeita vaiheen (suunnitteilla, käynnissä, valmistunut), väylämuodon, alueen tai kaikkien edellä mainittujen yhdistelmällä.

Haku toimii siten, että hakuehdot eivät sulje toisiaan pois. Tähän on poikkeuksena aluetta koskeva hakuehto. Jos olet valinnut alueen (maakunta), haku näyttää vain valitun alueen hankkeet.

Voit hakea hankkeita myös vapaasanahaulla. Kirjoita kenttään esimerkiksi paikkakunnan tai hankkeen nimi, jota olet etsimässä.

Jos haluat listauksen kaikista hankkeista, jätä valinnat tyhjäksi ja paina "Hae"

Väylä Hankehaku
Hankkeen vaihe
Hanke
Alue
618 tulokset
Ei tuloksia
Sivut: 1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21   22   23   24   25   26   27   28   29   30   31   32   33   34   35   36   37  
true

Tapavainola-Ylämaa maantien 3864 (Ylämaantie) parantaminen välillä Sipari-Pulsa

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on laatinut tie- ja rakennussuunnitelman maantien 3864 (Ylämaantie) parantamiseksi välillä Sipari - Pulsa, Lappeenrannan kaupungin alueella. Suunnitelma kohdistuu tiejakson Sipari - Pulsa noin 9 kilometriä pitkälle soratieosuudelle, sen nykyiseen tiekäytävään.
Tiehanke Etelä-Karjala Valmistunut

Tasoristeysohjelman kohteet

Tasoristeysohjelmassa vaikutetaan yli 400 kohteeseen. Kustannukset kaikkien kohteiden toteutukseen ovat arviolta 56 miljoonaa euroa.
Ratahanke Suunnitteilla Käynnissä

Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla

Valtatie 6 kuuluu osana Euroopan Unionin päättämään Suomen kattavaan liikenneverkkoon (TEN-T).
Tiehanke Kymenlaakso Suunnitteilla

Päällystystyöt

Uudenmaan ELY -keskus toimii Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueella. Uudenmaan ELY-keskuksen alueen maanteiden päällystysohjelman pituus on noin 700 kilometriä maantietä. Lisäksi kävely- ja pyöräväylien päällysteitä uusitaan noin 60 km.

Valtatien 13 ja Otavantien liittymän parantaminen, Mikkeli

Mikkelin Karikossa olevan nelihaaraliittymän parantamistyöt alkavat viikolla 24/2020. Keski-Suomen ELY-keskus toimii hankkeen rakennuttajana ja pääurakoitsijana on Savon Kuljetus Oy. Pohjois-Savon EL
Tiehanke Käynnissä

Valtatie 23 Varkaus-Viinijärvi

Valtatie 23 välillä Varkaus - Viinijärvi on osa itä-länsi -suuntaista päätieyhteyttä. Pohjois-Karjalasta etelään suuntautuvat elinkeinoelämän kuljetukset ovat lisänneet valtatie 23:n käyttöä viimeist
Tiehanke Etelä-Savo Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Suunnitteilla

Mt 180 välillä Kurkela-Kuusisto

Varsinais-Suomen ELY-keskus laatii tiesuunnitelmaa maantien 180 parantamisesta rakentamalla uusi yhteys Kurkelan eritasoliittymän ja Kuusiston välillä. Tavoitteena on turvata Turunmaan saariston pääliikenneyhteyden toimivuus, tukien samalla Kaarinan keskustan kehittämistä.
Tiehanke Varsinais-Suomi Suunnitteilla

Kontiomäki-Pesiökylä, radan parantaminen

Hankkeessa radan rakenteet uusitaan, rata varustetaan turvalaitteilla sekä tehdään tasoristeysten tiejärjestelyjä. Lisäksi suunnitellaan uusi raakapuun kuormauspaikka Pesiökylään. 
Ratahanke Kainuu Suunnitteilla

Mallihanke

Tässä esitellään mallihanke. Voit kertoa lyhyesti esimerkiksi hankkeen tavoitteista ja aikataulusta. Teksti on kuin johdanto hankkeeseen.

Kehä I Myllypurontien eritasoliittymä

Kehä I:lle Helsingin Myllypuron kohdalle on suunnitteilla eritasoliittymä nykyisen liikennevalo-ohjatun tasoliittymän tilalle. Samalla on tarkoitus parantaa alueen jalankulku- ja pyöräliikenteen järjestelyjä.
Uusimaa Suunnitteilla

Valtatien 8 parantaminen välillä Edsevö – Lepplax, Pedersöre

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja Pedersören kunta ovat käynnistäneet keväällä 2021 valtatien 8 tiesuunnitelman laatimisen välillä Edsevö – Lepplax. Tiesuunnitelma valmistuu vuonna 2022.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla

Vt 8 parantaminen välillä Ytterjeppo – Sorvist, Uusikaarlepyy

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus yhteistyössä Uudenkaarlepyyn kunnan kanssa ovat käynnistäneet keväällä 2021 valtatien 8 tiesuunnitelman laatimisen välille Ytterjeppo–Sorvist. Tiesuunnitelmassa suunnitellaan uutta ohituskaistaosuutta ja tiesuunnitelma valmistuu vuoden 2022 aikana.
Tiehanke Pohjanmaa Suunnitteilla

Tampereen tuloratapiha

Tuloratapihan parantamiseen sisältyy eteläpään raiteiden pidentämiset sekä uuden ohitusraiteen rakentaminen. Tavoitteena on mahdollistaa pidempien junien saapumisen järjestelyratapihalle ja sitä kautta junamäärän vähentämisen, jolloin saavutetaan huomattavia liikennöintikustannussäästöjä.
Ratahanke Pirkanmaa Valmistunut
Sivut: 1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21   22   23   24   25   26   27   28   29   30   31   32   33   34   35   36   37