Hyppää sisältöön

Yksityisraiteet

Yksityisraide paahteisella kelillä.

Yksityisraiteella tarkoitetaan raidetta, jota Väylävirasto ei hallinnoi ja joka ei kuulu valtion rataverkkoon. Yksityisraiteita on Suomessa n. 1000 km ja liityntäkohtia valtion rataverkkoon hieman yli 500 kpl. Tyypillisiä yksityisraiteen haltijoita ovat erilaiset teollisuusyritykset, satamat sekä kaupungit ja kunnat. Lähes kaikki valtion rataverkolla kulkevat rautatiekuljetukset käyvät jossakin vaiheessa yksityisraiteella.

Aiemmin yksityisraiteen rakentamisesta ja kunnossapidosta on sovittu yksityisraidesopimuksella. Valtion puolella sopijaosapuolina ovat olleet eri aikoina Valtionrautatiet, Rautatiehallitus, Ratahallintokeskus ja Liikennevirasto. Näiden tekemät sopimukset ovat virastouudistusten myötä siirtyneet Väylävirastolle.

Aikaisempien sopimusten sisältö on rautatielainsäädännön muutosten vuoksi vanhentunut ja ne tulee tämän vuoksi uusia. Väylävirasto tekee uudet sopimukset ainoastaan sellaisten rataverkonhaltijoiden kanssa, jotka ovat joko hakeneet tai saaneet turvallisuusluvan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta ja joiden raiteet liittyvät välittömästi valtion rataverkkoon. Muut vielä voimassa olevat yksityisraidesopimukset tullaan irtisanomaan.

Uusi sopimus on nimeltään Rataverkon haltijoiden välinen sopimus, ja sillä korvataan aiempi yksityisraidesopimus kaikkine siihen tehtyinä muutoksineen. Sopimuksessa sovitaan mm.:

  • rataverkkojen liityntäkohdasta
  • omistuksen jakautumisesta
  • kunnossapidon jakautumisesta
  • liityntäkohdan teknisestä tasosta ja käytettävistä akselipainoista
  • liikennöinnistä ja liikenteenohjauksen järjestämisestä
  • rataverkon haltijoiden välisestä yhteistyöstä

Sopimuksen uusimisen yhteydessä tarkistetaan lisäksi rataverkkojen liityntäkohdan fyysinen sijainti maastossa.

Uudet yksityisraiteet

Väylävirasto ei enää myönnä uusille yksityisraiteille yksityisraidelupia. Käyttöönottoluvat uusille yksityisraiteille antaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Valtion rataverkkoon liittyvistä uusista yksityisraiteista tulisi olla yhteydessä Väylävirastoon jo suunnitteluvaiheessa. Näin voidaan varmistua siitä, että liityntä on teknisesti mahdollinen. Samalla selvitetään, mitä muutoksia valtion rataverkolla joudutaan tekemään uuden yksityisraideliitynnän vuoksi.

Rataverkonhaltijoiden yhteistyöryhmä

Rataverkonhaltijoiden yhteistyöfoorumina toimii rataverkonhaltijoiden yhteistyöryhmä, joka kokoontuu 1–3 kertaa vuodessa. Kokouksissa käsitellään rataverkon ja raiteiston hallintaan liittyviä ajankohtaisia ja rataverkon haltijaa kiinnostavia aiheita. Osallistujalistalle voi ilmoittautua mikä  tahansa rataverkon (yksityisraiteen) haltija.

Lisätietoja rataverkonhaltijoiden yhteistyöryhmästä.