Hyppää sisältöön

Yhteystiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

yksikön päällikkö

Janne Ponsimaa

  • 0295 027 746

Vt 8 pohjavesisuojaus Karhinkankaan kohdalla, Kokkola

Rakennussuunnitelma pohjavesisuojauksen rakentamisesta Karhinkankaan kohdalle on valmistunut vuonna 2015. Suojattava kohde sijaitsee Kokkolan kaupungin alueella valtatiellä 8 Jokikylän ja Sorron kylien välissä. Suunnitelman mukaisesti valtatie 8 parannetaan noin 1,5 km matkalta rakentamalla pohjavesisuojaus valtatien molemmin puolin.

Suojausrakenteena on bentoniittimaton ja muovikalvojen yhdistelmä sekä näiden päällä oleva suojaverhous nurmetuksineen. 

Vaikutukset

Pohjavesisuojauksella estetään liukkaudentorjunnassa käytettävän suolaliuoksen kulkeutuminen pohjaveteen. 

Aikataulu

Toimenpiteiden toteuttaminen odottaa rahoituspäätöstä. Ennen toteutusta tarkistetaan suunnitelman ratkaisujen tekninen ajantasaisuus.