Hyppää sisältöön

Yhteystiedot

Väyläviraston projektipäällikkö

Mikko A. Heiskanen

  • 029 534 3808

Äänekosken ratahanke

Ratahanke Valmistunut Keski-Suomi

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -ratahankkeessa Keski-Suomen ratayhteyksiä peruskorjattiin vastaamaan alueen kasvavia liikennemääriä. Hanke painottui noin 47 kilometrin mittaiselle Jyväskylä-Äänekoski välille.
 

Äänekosken ratahanke

Karttakuva hankkeesta. Juna kulkee radalla.

Hankkeen vaikutukset

Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet -ratahankkeessa Keski-Suomen ratayhteyksiä peruskorjattiin vastaamaan alueen kasvavia liikennemääriä. Ratahanke toteutettiin allianssimallilla, jossa tilaajaosapuolena toimi Väylävirasto ja palveluntuottajaosapuolena VR Track Oy. Hanke painottui noin 47 kilometrin mittaiselle Jyväskylä-Äänekoski välille. Hankkeessa parannettiin myös Tampere - Orivesi rataosuuden liikenteen välityskykyä ja korjattiin tunneleita välilllä Jämsänkoski - Jyväskylä. Hanke alkoi lokakuussa 2015 ja valmistui täsmälleen aikataulussa elokuussa 2017. Hankkeen valmistuminen ajoitettiin Äänekosken uuden biotuotetehtaan valmistumisen kanssa. Hankkeella on käynnissä viiden vuoden takuuaika, jonka aikana hankkeen asiantuntijat seuraavat aktiivisesti peruskorjattujen rakenteiden toimivuutta ja kehittävät mahdollisia epäkohtia yhdessä radan kunnossapitäjän kanssa.

Turvallisuutta ja kapasiteettiä parannettiin uusimalla ja korjaamalla rakenteita sekä sähköistämällä Jyväskylä-Äänekoski rataosuus. Pääasialliset työvaiheet sähköistyksen lisäksi olivat radan päällysrakenteen vaihto, kuivatuksen parantaminen, tasoristeyksien turvallisuuden kehittäminen ja Kangasvuoren tunnelin peruskorjaaminen. Kehittämistoimenpiteet suunniteltiin vahvassa sidosryhmäyhteistyössä kaupunkien, ELY-keskuksen ja mm. Äänekosken tehtaiden kanssa.

Hyvät liikenneyhteydet varmistavat Äänekosken biotuotetehtaan toimintaedellytykset ja vahvistavat koko Keski-Suomen elinvoimaisuutta. Kunnostustoimenpiteet mahdollistavat myös liikennemäärien merkittävän lisäämisen. Peruskorjauksen ja sähköistyksen muutokset radan ominaisuuksiin parantavat tulevaisuudessa myös ympäristövaikutuksia. Samalla radan kunnossapitokustannukset pienenevät.

 

Ratahankkeen arvoa rahalle -raportti - Toteutusmuodon valinta ja hankinta

Ratahankkeen arvoa rahalle -raportti - Kehitysvaihe

Ratahankkeen työt vuosina 2016 - 2017

Ratahankkeen turvallisuuskäytännöt

Ratahankkeen arvoa rahalle -raportti - Totetusvaihe

Värde för pengarna -rapport - Genomförandefasen

Value-for-money report - Implementation stage

Ratahankkeen lopputulokset